tiistai 30. syyskuuta 2008

Urheilutoimittajuuden peruskurssi

Eli miten kysytään hyvä kysymys?

Yllä olevaa on joskus tullut itsekin pohdittua, kun urheilutoimittajuuden viidakossa toisinaan kahlaan. Myönnän, että itsekin on tullut joskus kyseltyä hieman sekavia, ylipitkiä ja itsensä selittäviä kysymyksiä. On se kuitenkin hyvä huomata, että myös ammattilaiselta karkaa mopo toisinaan näpeistä.

Tänään oli muuten paikallisella jääkiekko-Palloseuralla tiedotustilaisuus. Olin mielessäni valmistellut jopa jonkun ajankohtaisen ja mielestäni olennaisen kysymyksen päävalmentajalle esitettäväksi. No herra Virta ei saapunut paikalle. Paikalla olivat sentään Kyle ja Jamie. Toivotaan, että uusien tulokkaiden ammattimaisuus ei rajoitu pelkästään ympäripyöreään hokijargoniin.

torstai 18. syyskuuta 2008

Penalle töitä

Pentti Matikainen on saanut uuden työpaikan kertoo Jatkoaika.

Sinänsä voisin kuvitella tuon olevan hyvä siirto Ässiltä. Pentti on ainakin allekirjoittaneen mielestä ihan pystyvä kaveri, varsinkin jos joku toinen kertoo taloudelliset realiteetit ja pitää huolen, ettei Pentti hypi raamien ulkopuolelle.

Sen sijaan pestin pituus kohottaa kulmakarvoja. Vuoden 2008 loppuun? Ja nyt eletään siis syyskuun jälkimmäistä puoliskoa. No, ehkä sopimuksessa on jonkinmoinen optio siltä varalta, että homma menisi hyvin.

Joka tapauksessa jotenkin uutta tervehenkisyyttä, tai ainakin yrittämistä, Ässien taholta. Seuraava askel lienee uskottavan ja ammattitaitoisen päävalmentajan hankkiminen. Jännittää lähinnä kestääkö tämä prosessi keväälle vai natsaako ennen joulua.

tiistai 16. syyskuuta 2008

Kuka vie mediapelin?

Tänään on sitten kauan (?) odotettu kotiavaus Tepsillä edessään, jääkiekossa nimittäin. Saa nähdä pystyykö kamppailemaan jalkapallopuolen kanssa medianäkyvyydestä. Futis-Tepsihän pudotti eilen oman Mara-pomminsa. Yllättävää kyllä, mutta kuitenkin odotettua ja jossain päin jopa toivottua. Ajankohta tuntuu kyllä hieman paniikkitoiminnalta. Eiköhän ne mitskut menneet jo, vai?

Mutta siis tänään ensimmäinen kotimatsi Artukaisissa. Päivän Turun Sanomat, jolla jääkiekkopuoleenkiin on omat melko... selkeät kontaktinsa, ei promoa tapahtumaa suuresti. Urheilusivujen pienellä kaikuluotaamisella selviää, että etusivulle on aseteltu Mara-uutiset. Seuraavalla sivulla on pieni juttu loukkaantuneesta vastuunkantajasta. Vieressä isolla kuvalla varustetussa jutussa kirjoitetaan entisistä TPS-pelureista (Alatalo, Eronen, Mikkola), jotka ovat käyneet jäällä TuTon kanssa, eivätkä lausunnot Ruissalon suuntaan ole kaikkein ruusuisimpia.

No varmasti tulee vielä sekin aika, jolloin Tepsin playoff-juna on taas raiteillaan ja puolustuspeli venyy kuminauhan tavoin, ainakin TS:n sivuilla.

Ei sen puoleen, onhan promo-läpyskässä jotain hyvääkin. Aukeaman verran nimiä. Jo 2487 kannattajaa on antanut tukensa... Siitä vaan bongailemaan tuttujen nimiä tai sitä että nimet puuttuvat.


P.S. Lehteä lukemalla selvisi sekin, että Mikko Rautee on purkanut sopimuksensa Saksassa. Tästäkö apuja Tepsin senttiripulaan? Tai ehkä jonkun pitäisi kertoa Rakulle, että TuTon ensimmäisen maalin tekijä saa nykyään kebab-annoksen.

torstai 11. syyskuuta 2008

Jariton joukkue

Palataanpa vielä hetkeksi pohtimaan eilistä...


Eilisen MM-karsinnan avausmatsi Suomi-Saksa oli a) tuloksellisesti ehkä pieni pettymys b) hyvä tulos, mikäli iltapäivälehtiä on uskominen. No, ainakin lähtökohdat alkaneeseen karsintaan ovat hyvät.

Okei, ei Suomi vielä ihan kuuta taivaalta saa. Kansallinen huipputaso on vielä varsin kapea and all that shit.

Unohdetaan hetkeksi pieni kansalliseen luonteeseen kuuluva tarve pettyä ja maalailla kehnoa tulevaisuutta kulman taakse. Pelihän oli huikea. Ensinnäkin Suomi pelasi tasan Saksaa, Saksaa, siis Saksaa, vastaan. Myönnetään suhtauduin Suomen mahdollisuuksiin pessimistisesti. En olisi ikinä uskonut moiseen tulokseen. Toisekseen ja olennaista on se, millaisella pelillä tasuri tuli. Jo ensimmäisen vartin aikana näkyi, ettei ainakaan asenteesta pätkisi. Se oli ehkä näkyvin, ja tulevaisuutta ajatellen myös suurin, parannus entiseen.

Kolmannekseen on olennaista huomata, että Jari "Kuningas" Litmanen ei pelannut. Rohkenen väittää, että hyvä niin. Tapoihin kun kuuluu, että kun Kunkku on kentällä, peliä pelataan Kunkun kautta. Kun ei ollut Kuningasta, jolle syöttää, piti tehdä omia ratkaisuja. Ei välttämättä huono juttu. Väitän, että jos Jari olisi kentällä ollut, Suomi ei olisi kyennyt yhtä nopeaan peliin kuin se nyt kykeni.

Odotamme mielenkiinnolla jatkoa. Sitä seuraa noin kuukauden päästä. Nyt kuitenkin aika keskittyä lätkään. Avauskiekon putoamiseen runsas kolme ja puoli tuntia. Vähän jännittää jo, vaikka turkulaisittain liigan ennakkoasetelmat eivät suuria lupaakaan. Mutta ehkä jalkapallon innoittamana... Eipä pelaa Tepsissäkään yhtään Jaria.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Pim,olet hypnotisoitu

Eikun siis haastettu.

Nikkola haastoi meikäläisen hyvän asian puolesta. Ehdot ovat seuraavat:



Listaa viisi laulua, joista pidät tällä hetkellä. Ihan sama, mitä genreä ne ovat, millaiset sanat niissä on tai ovatko ne edes hyviä, mutta niiden täytyy olla lauluja, joista todella nautit tällä hetkellä. Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia. Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!







1. The Hold Steady: Constructive Summer

Kivat kitarat, kiva koorus ja niin edelleen. Ja sitä paitsi sisältää pophistorian nerokkaimpiin lukeutuvan lainin: Raise a toast to Saint Joe Strummer/I think he might have been our only decent teacher.

2. The Gaslight Anthem: Drive

Paras uusi löytö hetkeen. New Jerseyn rock-romantiikkaa päivetettynä 2000-luvulle. Tasalaatuista parhautta. Vielä kun löytyisi debyyttilevy, jolta tämäkin klippi on.

3. Scandinavian Music Group: Vieläkö soitan banjoa?

Innostuin taannoin DBTL:ssa keikalla nähtyäni. Taitavat soittajat ja ihana laulaja on kombinaatio, joka yleensä vetoaa. Niin tälläkin kertaa. Kunhan tulee syksy voin käpertyä punaviinipulloon ja velloa surussa. Tämä biisi ikään kuin vaatii sitä.

4. Kid Rock: All Summer Long

Kid Rockin ilmeisesti täsmäkesähitiksi kynäilemä semi-ärsyttävä renkutus, jossa lainattu yhtä ja toista. Ansioksi laskettakoon (kai) se, ettei lainailu jää keneltäkään huomaamatta. Tuskin kestää kovin kauaa kulutusta, mutta menee jonkin aikaa ihan kivasti. Tapoihini kuuluvasti olen tämänkin bongasin kaksi kuukautta kesän jälkeen.

5. Bruce Springsteen: Sherry Darling

Jottei maine ihan menisi, laitetaan pakollinen Springsteen tähänkin. Jokainen listani vaatii sen. Henkilökohtainen Bruce-lottoni arpoi tällä kertaa tämän. Tällainen "tyttöjä ja autoja" -ralli, mutta on niitä muitakin.



Haastetaanpa Sadekoira, Neiti Takkutukka ja Kiiluva. Ai niin, viisi piti haastaa. No, sovitaan ettei mulla ole kavereita.

perjantai 5. syyskuuta 2008

Hatut päästä osa 2

Tällä kertaa kuitenkin varsin positiivisessa mielessä.


Timo Nummelin. Googlettakoon, jotka eivät nimeä tunne. Ainoa oikea TPS-ikoni täyttää sunnuntaina 60 vuotta. Tänään on kahvitarjoilu Olkussa 14-17. Menkää sinne, jotka ehditte.

Tutkiskelin tuossa TPS-pakistoa. Pitäisikö ehdottaa seurajohdolle, että hilaisivat sen numeron 3 hallin katosta, vaikka Petteri ei Turkuun olekaan vielä palaamassa. Toki Numppa itse naurahtaen kieltäytyisi, jos paluuta hänelle joku ehdottaisi. Viimeisen päälle herrasmiehenä Nummelin toki tajuaa, ettei se olisi parikymppisille eteenpäin pyrkiville jääkiekkoilijoille kovin hyvää mainosta, jos ja kun 40 vuotta vanhempi pappa olisi pakkien parhaimmistoa.

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Hatut päästä

Tarkoitus oli herättää blogi henkiin hieman iloisemmissa merkeissä, mutta kun tämä uutinen minut tavoitti, sitä ei voinut jättää huomiotta.

Don LaFontaine RIP.

Jaa siis kuka? No, trailerihemmo tietysti. Lisävalaistusta asiaan tarjoaa Iltalehden netti-tv.

Joskus aikanaan sitä tuli porukalla kavereiden kanssa pitkään ja hartaasti mietittyä, kuka on tuo mystinen ääni trailereiden takana. Kirjoitin aiheesta jopa novellirungon hieman Kummeli-hengessä. Kummelithan aikanaan tekivät sketsin "Totuus joulupukista". Mahtava sketsi. Harmi vain, että novelli on kadonnut johonkin ajan hampaan puristuksessa. Ehkä se olisi pienellä päivityksellä jopa ihan lukukelpoinen.

Jotain uutta, jotain vanhaa...

...toivottavasti piakkoin.

Olen hahmotellut tekeväni tänne pian hieman uudentyyppistä sisältöä. Osoite säilyy, tekijä säilyy, sisältö ehkä muuttuu ja päivitysväli luultavasti tihenee.

Soon but not yet.