Kesäkuu on urheilufanille hienoa aikaa. Jalkapallon MM-kisat alkavat kesäkuun 11. päivä. Lätkäkausikin jatkuu vielä Stanley Cup -finaalien verran. Vaihteeksi on odotusarvo korkealla (vaikka Habsin lento ei ihan kestänytkään). Joka tapauksessa vastakkain on kaksi perinteikästä joukkuetta. Sympatiat ovat kyllä aavistuksen Chicagon suunnassa. Tunnelmaan sopii virittäytyä vaikka hienon seitsemän osaa käsittävän Broad Street Bullies -dokkarin avulla. Let's drop the puck (once more). Sitten pelataan futista.
Haetaan vähän fiilistä. Tänään saattaa tapahtua jotain sellaista, johon varmasti kukaan ei tosissaan uskonut, kun liigakausi 09-10 alkoi. Mutta ei vielä puhuta mistään mitään. Mestaruuslippikkiksiä ei tietenkään ole olemassakaan.
Yhdeksän vuotta on pitkä aika. Paljon on siinä ajassa ehtinyt tapahtua. Tässä voi vielä olla kova työ pitää myöhemmin illalla tunteet kurissa. Tai sitten pitää stressata, että mistä saa Hämeenlinnaan liput keskiviikoksi.
Muutoksia tapahtuu. Nyt tapahtuu sellainen muutos tämän blogin elämässä, että musiikkihöpinät siirtyvät uuteen osoitteeseen eli Rock City-blogiin. Rock Citysta kuulette todennäköisesti vielä lisää tässä jossain vaiheessa.
Tämä blogi jää toki myös elämään. Asiaa tulossa sitten kaikesta muusta paitsi musiikista.
Paljonko on paljon? Minua on koulussa viime aikoina useampaan otteeseen kehotettu tätä miettimään, koska journalistin on syytä konkretisoida lukijalle lukuja.
Esimerkki musiikkimaailmasta:
Kyseinen uutinen löytyy tämän päivän Iltasanomista.
Springsteenille jättitappiot
Bruce "Pomo" Springsteen sai tuta, että lama iskee myös maailmanluokan tähtien kukkaroihin. Breaking newsin mukaan mukaan Springsteen myi yhden taloistaan 150 000 dollarin eli noin 110 000 euron tappiolla. Springsteen osti Floridassa sijaitsevan kartanonsa huhtikuussa 2008 reilulla kolmella miljoonalla dollarilla. Hieman sen jälkeen asuntomarkkinat romahtivat. Tällä hetkellä Pomo asuu myymänsä talon naapurissa.
150 000 dollaria, shit load of money? Toki. Mutta tuskin se Brucen kukkarossa ihan kauheasti tuntuu. Kuten Iltasanomat vajaa kuukausi sitten kertoi, Bruce tienasi viime vuonna reilut 58 miljoonaa dollaria. Vuonna 2008 Brucen tulot olivat muuten runsaat 120 miljoonaa dollaria.
Sitä paitsi se naapuritalo, jossa pariskunta Springsteen tällä hetkellä majailee, ostettiin myöhemmin 4,6 miljoonalla taalalla. Eikä se New Jerseyssä olevan ranchinkaan ylläpito ihan ilmaista varmaan ole. Ehkä tämän olisi voinut puristaa sen kuuluisan paljonko on paljon -tuubin läpi. Saatiinhan siitä kuitenkin ihan kiva sivuntäyte.
Tämän jutun piti alkaa eri tavalla, mutta (ilmeisesti) Miljoonasade on tullut tiensä päähän. Valitettavaa, muttei kuitenkaan kovin yllättävää. Viimeisin uusi levyhän bändiltä tuli pihalle melko tarkalleen kymmenen vuotta sitten. Se oli armeijassa ollessa melkoinen piristysruiske.
Tämä olkoon siis yhden kiihkeän rakkaustarinan muistokirjoitus.
Mutta, kelataan alkuun. Ensimmäinen elävä muistikuva on Samppalinnan maauimalan reunalta kesältä 1995. Siellä pohjalla soitti viisi äijää Rocktopusia ja ihmiset rannalla ihmettelivät, että onks toi mahdollista.
Se oli siistiä. Kuten myös 1996 ilmestynyt Poikapainia&digitaalidaameja oli siisti levy. Miljoonasade pysyi tutkassa, mutta siellä ulkoreunalla. Olin varmaan liian ahdistunut, angstinen ja ahdistunut.. ai sanoin sen jo. No, liian teini kuuntelemaan positiivisen pohjavireen omaavia lauluja. Tuohon aikaan kun en tiennyt Käärmeenkantaja-levystä yhtään mitään.
Miljoonasateen uuteen, lopulliseen, löytämiseen tarvittiin uusi live-elämys. Tällä kertaa laivalla. 12.11.1998. Sen jälkeen homma oli siinä.
Suhteeni bändiin oli kiihkeä ja intensiivinen. Parin vuoden aikana Salon Hessu ja kumppanit tuli tsekattua pitkälti toistakymmentä kertaa. Silloinen tyttöystävänikin ehti luulla Milkkareiden olevan SE tärkeä bändi minulle (Bruce kun oli hautautunut hetkeksi hieman sivummalle, vai kertoiko se sittenkin siitä perustavanlaatuisesta piirteestä, ettei ko. suhteella ollut hirveästi tulevaisuutta).
Viime vuosina (2001-->) ehdin nähdä bändin vielä muutaman kerran, mutta tuolloin bändi oli jo pop-museon nostalgia-akti. Keikat olivat kyllä hyviä myös tuolloin, mutta enemmän yhteisen historian kuin musiikillisen relevanssin vuoksi.
Syystä tai toisesta bändi vaan jäi, niin kuin jotkut (hyvätkin) ystävät joskus jäävät. Ei tullut pidettyä hirveästi yhteyttä. Toki olisi auttanut, jos bändi olisi ollut aktiivisempi minun suuntaani.
En kuitenkaan ole katkera siitä, hiukan haikea vain. Miljoonasade oli kuitenkin yhden varsin tärkeän elämänvaiheen soundtrack. Kiitos muistoista.
P.S.
Miljoonasadetta löytyy myös Ylen elävästä arkistosta. Tsekatkaa.
P.P.S.
Taannoin tuli listattua noita huonoja covereita. Tämä olisi kyllä kuulunut listalle.
Tämän vuosituhannen kovin uusi bändi The Gaslight Anthem on julkaissut kesäkuussa julkaistavalta levyltään uuden biisin. Sitä sopii kuulostella bändin Myspace-sivulta.
Äsken kun laitoin biisin soimaan ensimmäistä kertaa, jännitys oli suuri. Samanlaista en ole kokenut pariin-kolmeen vuoteen. Johan sitä kaivattiinkin. Bändin neljännen levyn haluan sitten varmaan pitää ihan pimennossa, mutta tästä odotuksesta otetaan kaikki irti pieninäkin annoksina.
Kesäkuu on ihan kohta!
P.S. Uuden levyn kansi on aivan sairaan makean näköinen.
