Soul-prinsessa tuli, näki ja vei mukanaan.
Pääkaupunkiseudun keikkajärjestäjät eivät selvästikään olleet miettineet kaikkea ihan loppuun asti, kun olivat buukanneet samalle päivälle Joss Stonen ja Otis Taylorin. Jälkimmäisen keikasta sain tosin tietää vasta edellisenä päivänä ja Jossiin oli lippu hanskassa, joten suuremmilta päihkäilyiltä vältyttiin. Otis haltuun sitten ensi kerralla.
Neiti Stone kiinnosti yllättävän paljon suomalaisia. Kulttuuritalo oli kutakuinkin täynnä. Jossin listasijoitukset kun eivät varsinkaan Suomessa parin viime vuoden aikana päätä huimanneet. No, äidit ja tyttäret sekä yksittäiset mieskatsojat olivat löytäneet hyvin paikalle.
Syystä tai toisesta Jossin lämppäriksi oli valikoitunut Axl Smith.
*hiljaisuus*
Noh, Axl oli varmaan ihan hyvä. 2000-lukulaiset MTV muuvsit oli kunnossa, bändi soitti ihan mukiinmenevästi ja vaatteet oli kai ihan hienot. Viimeisen päälle olleissa muotilenkkareissa oli asiaankuuluvat siivekkeet, jotka olisivat varmasti saaneet Hermeksenkin kateelliseksi. Putosi ilmeisesti kohderyhmään ihan kivasti. Harmi vaan, että olen viitisentoista vuotta liian vanha ja väärää sukupuolta.
Mutta meikälle entisen vj:n esiintymisestä ei jäänyt mitään käteen. Samanlaisia akteja mahtuu 15 tusinaan. Funkin ja hiphopin suuntaanhan tässä kurkoteltiin, mutta ei Akselilla kyllä minun silmissäni tapettia enempää ollut karismaa. Kovin tyhjäksi ja muoviseksi jäi.
Onneksi Joss pelasti homman. Aluksi aavistuksen jännittynyt esiintyminen rentoutui muutaman biisin jälkeen ja sen jälkeen lasketeltiinkin varsin hyvien tuulten mukana. Soulissa asenne on tärkeää. Jossin läsnäolossa oli sopiva sekoitus vanhan ajan soul-diivaa ja ainakin aidolta vaikuttanutta välittömyyttä. Soul-koulunsa hän on myös käynyt ja keikan lopussa yleisö saikin kasan valkoisia ruusuja.
Setti painottui hieman kahden jälkimmäisen levyn (Introducing Joss Stone, Colour Me Free) biiseihin, mutta koko soolotuotanto ehdittiin kyllä käydä läpi. Neljän levyn jälkeen diskografia on paisunut Jossillakin sen verran, että sellaiset helmet kuin Right To Be Wrong ja Spoiled jäivät kuulematta.
Tällä kertaa keikka oli vajaan puolentoista tunnin kestollaan sopivan pituinen. Jollain toisella keikalla tuo olisi tuntunut auttamattoman lyhyeltä, mutta tältä keikalta ei jäänyt kaipaamaan enempää. Tai jäi. Juuri sopivasti. Olisi sinne settiin mahtunut pari biisiä lisää tai joku huolella valittu cover-veto. No, Helsingissä kuitenkin kuultiin myös yksi levyttämätön biisi, joten suureen valitukseen ei ole aihetta. Sitä paitsi on taito lopettaa ajoissa ja jättää yleisöön pieni nälkä. Joss Stonen soul-kattaus oli maittava, mutta se jätti haluamaan lisää.
