Paskaa lapsille?

Tämän vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen kuulemma päättyy runsaan vuoden päästä. Senpä takia erityyppisiä "vuosikymmenen valiot" -listoja rakennellaan vielä tavallistakin innokkaammin ja vielä normaaliakin innostuneempina. Vaikka vuosikymmentä on yli kymmenesosa vielä jäljellä maailman musiikkilehdistö on jo julkaissut useampia 2000-luvun parhaat levyt/biisit/artistit/? -tyyppisiä järjestyksiä.

Ilkka Mattila teki HS:n sivuilla omia johtopäätöksiään otsakkeella Huono popvuosikymmen. Netti kuulemma tekee musiikin saamisen liian helpoksi. Myös muita ongelmia tai "ongelmia" Mattila nostaa esiin.

Suhtaudun itse vanhanaikaisen romanttisesti musiikkiin. Rakastan fyysistä levyä enkä ole kuin absoluuttisen pakon edessä valmis siihen, ettei musiikkia enää olisi kuin bittiavaruudessa. Kuitenkaan en näe nettiä musiikkia tuhoavana piruna. Päinvastoin.

Netti tekee musiikkiin tutustumisen helpoksi. Nykynuoriso on jo lähtökohtaisesti melko lyhytjännitteistä ja aika ylipäätään ei kannusta kovin pitkäaikaiseen pohdintaan tai odotteluun. Musiikkiin paneutuvat ihmiset kyllä antavat musiikille sen tarvitseman ajan. Itse olen netin kautta löytänyt valtavasti sellaista musiikkia, joka olisi varmastikin jäänyt muuten huomiotta. Olen myös innostunut suunnattomasti monistakin uusista bändeistä.

Mattila kirjoittaa: "Musiikkiteollisuus on maailmantalouden meressä säälittävän pieni pisara, mutta niinpä vain siitäkin otetaan kaikki irti, kun tarpeeksi monet uskovat, että vain tuloksella on väliä. Nuorethan kyllästyvät uuteen artistiin ensimmäisen levyn jälkeen, ja vanhemmat haluavat taas kuunnella vuodesta toiseen 30–40 vuotta sitten tehtyjä suosikkejaan.

Olemme siis saaneet paljon uusia artisteja, joista useimmat ovat jo lopettaneet ennen kuin saimme tietää, olisiko niistä tullut parempia. Ja lisäksi paljon Beatlesin ja Neil Youngin levyjä."

Tähän pätee sama minkä edellä esitin. Musiikki löytää reittinsä siitä kiinnostuneen kuluttajan luokse. Jos musiikki on riittävän hyvää, jää se elämään kertakäyttöhypen jälkeenkin. Mitä menneiden vuosikymmenten suosikkeihin tulee niin henkilökohtaisesti en esimerkiksi näe kovin surullisena asiana sitä, että Bruce Springsteen julkaisee levyjä tiuhempaan kuin koskaan, Bob Dylan elää taiteellisesti yhtä vahvaa luomisen kautta kuin 60-luvulla tai että Neil Young sai noin 30 vuoden kypsyttelyn jälkeen julkaistua ensimmäisen osan Archives-sarjaa.

Mattilan kirjoituksessa on rivien välissä toki hyviä pointtejakin, mutta itse en näkisi heti runsaan vuoden päästä päättyvää vuosikymmentä musiikillisesti huonona. Olisin enemmänkin huolissani esimerkiksi siitä, että radio tuntuu hakevan paikkaansa internet-aikakaudella tai siitä miksi edelleen vain promillejen tuhannesosa hyvästä musiikista pääsee mainstream-tietoisuuteen.

Huomautettakoon kauniiksi lopuksi, että kuluvan vuosikymmenen musiikkiin sopii perehtyä vaikkapa tänä iltana Tavastialla. Rokkiklupin lauteilla folk-punkin ykkösketjua Frank Turnerin ja Jaakko&Jayn muodossa. Ilkka Mattila ja muut epäilijät ovat sydämellisesti tervetulleita.

Festarikuume nousussa

Sen kunniaksi pieni veikkauskilpailu.

Varsinaisessa Suomessa vasta odotellaan joulupukkia ja ensilunta, mutta ensi kesän festarikiinnityksiä tehdään meillä ja muualla juuri nyt. Provinssirockin ensimmäinen kova nimi oli suomalaiseen festarimaisemaan melko varma Rammstein. "Tän pitäis vetää väkee kivasti", todettaneen varmastikin Seinäjoen suunnalla.

Tuskin kysyntää ainakaan heikentää se, että saksalaisbändi käy tunnustelemassa maastoa helmikuussa Helsingissä. Homma toimii myös toiseen suuntaan. Itsekin odottelen joulukuista The Soundsin keikkaa viime kesän Ruisrockin jälkilämmöllä.

Myös Glastonbury julkaisi ensimmäiset kiinnityksensä. Legendaarinen festivaalihappeningin 40-vuotisjuhlia tahdittaa muun muassa U2.

Niinikään Ruisrock täyttää ensi kesänä 40 vuotta. 9.-11. heinäkuuta Ruissaloon odotetaan nimekästä kaartia. Merimaa esikuntineen tullee julkisuuteen asian tiimoilta. Helmikuun puolen välin tienoilla kuten viime vuonnakin.

Toivottavasti edellä mainittu irlantilaisbändi ei ole se isoin valttikortti. U2 olisi pitänyt nähdä Ruisrockissa 1982. Toisekseen "maailman isoin rockbändi" tulee Suomeen joka tapauksessa ensi elokuussa kahden keikan annoksena. Riittääkö kiinnostus kahteen kertaan? Ei.

Miten olisi vaikka viime kesän Glastonburyn pääesiintyjä? Samalla toteutuisi sitten myös Rainer Kosken ikuinen haave saada Springsteen Ruissaloon. Tosin Bruce ei kierrä ensi vuonna, mutta jos kiertäisi, takaan että Ruissaloon tulisi juuri sen verran väkeä kuin lippuja kehdattaisiin myydä.

Edellisellä kerralla tasalukua juhlimassa kävivät muun muassa Oasis ja Lou Reed. Sen jälkeen koittikin sitten vaikeat ajat. Nyt luulisin kuitenkin tapahtuman talouden olevan paremmin tiellä kuin vuosituhannen vaihteessa.

U2 on oma veikkaukseni, kunnes parempia ilmaantuu näköpiiriin. Toiveita toki olisi paljonkin Tom Waitsista alkaen.

Mikä olisi paras bändi Ruisrockiin 2010? Entä mikä on se ensi kesän pääesiintyjä on oikeasti? Ensimmäiselle oikein veikanneelle lupaan pienen musiikkiaiheisen palkinnon.

P.S. Jos akuutti Ruisrock-nostalgia alkaa vaivata, apua voi etsiä vaikka täältä.

Oikea askel

Skenaario: jääkiekon SM-liigajoukkue on saanut edellisessä 13 ottelussa haalittua kasaan kuusi (6!) pistettä. Edellinen kolmen pisteen voitto on vajaan kahden kuukauden takaa. Keskiviikkopäivänä joukkue lähettää kutsun tiedotustilaisuuteen, joka liittyy valmennukseen. Potkut ja uutta äijää ruoriin?

Usein varmaan kuvio olisi juuri tämä. Turussa TPS teki keskiviikkona oikean ratkaisun Kai Suikkasen johtaman valmennusryhmän suhteen. Keskiviikkona julkistettu sopimus tarkoittaa sitä, että Suikkanen tiimeineen jatkaa Turussa kevääseen 2011 asti.

Tähän kohtaan Suikkasen jatko oli parasta mitä Palloseura pystyi tekemään. Ruissalon legendaarisen huvilan ollessa myynnissä ylimääräistä rahaa ei tosiaan ole. Lisäksi Suikkanen on varsin korkeassa kurssissa valmentajapörssissä. Kahvipöytäkeskusteluissa miestä oltiin jo viemässä isiensä maille Ouluun.

Seuraava askel olisikin kääntää pelillinen kurssi jälleen voitolliseksi. Torstaina olisi hyvä sauma aloittaa, kun Kärpät saapuu vierailulle etelään. Jos vaikka tällä kertaa vältyttäisiin siltä, että jossain vaiheessa peliä nukutaan kymppi ja peli menee sen mukana.

Brändi

Kaiken takana on KJ?

Melkein joulukuulle joutui odottamaan ennen kuin tämän sesongin kiekkokeskustelussa päästiin taas vääntämään kaukalotappeluista. Hommahan lähti käyntiin viime viikon torstaina, kun odotetusti HIFK haki kalavelkojen maksua Tapparan Tuukka Mäntylälle. Tähän tapaan:



Caseahan edelsi IFK:n vetävä mainos, jolla taattiin kiinnostus häppeninkiin. Siitä syvempää analyysiä esimerkiksi Nikkola Mediasta.

No enivei. Nyt vesilasissa taas melskataan. Kenen on vastuu? Mitä tämä opettaa maamme nuorisolle tervehenkisestä urheilusta? Mihin jäi vastustajan kunnioittaminen? Entäs the Koodi? jne.

Suureen Tappelukeskusteluun en ota sen enempää kantaa. Lehdon Pete tekee sen omassa blogissaan tyhjentävästi. Kannattaa lukaista ajatuksella, jos ei ole vielä sitä tehnyt.

Edellä kerrottu ikään kuin alustuksena. Piti nimittäin siitä mainita, että Ilta Sanomien tämän päivän paperiversiossa on melko vetävä otsikko.

"Tappara: Kaiken takana on Jalonen".

Jutussa vedotaan Tapparan julkaisemaan tiedotteeseen, jossa ei hyväksytä HIFK:n tekemisiä. "Tappara ilmoitti lauantain tiedotteessa epäilevänsä, että valmentaja Jalonen on manipuloinut 'kokematonta seurajohtoa ja pelaajaa' Mäntylän jahtaamisessa."

Tiedote kokonaisuudessaan tässä.

Jäämme odottamaan jatkoa mielenkiinnolla. Vaikeahan tuollaista on todistaa puoleen tai toiseen. Kuka nyt ohjasi ja ketä. Olisi kieltämättä herkullista, jos selviäisi KJ:n ohjaavan diktaattorin ottein vanhaa kunnon brändiä. Olisi siinä sitten Hakki Hagmanilla ja muilla 80-luvun HIFK:n pukukoppikiusaajilla mietittävää.

Onhan Jalosella näyttöjä takavuosilta...




Joka tapauksessa keskustelu jatkuu. Odotamme eduskunnan kaatavaa välikysymystä.

Uusi alku 3.0

On tullut aika...

Vajaan vuoden mittaisen tauon jälkeen on aika herättää blogi horroksestaan. Se on ollut mielessä jo pidemmän aikaa, mutta nyt aika on kypsempi kuin koskaan. Huomenna aika olisi vielä kypsempi, mutta ehkä se lipsuisi jo ylikypsän puolelle.

Paljon on vettä virrannut Aurajoessa ja niin edelleen. Viime keväänä elämä tuli väliin ja päivittäminen vaan jäi, kun ei ollut aikaa. Aikaa olisi toki ollut, jos sitä olisi järjestänyt, mutta henkisten resurssien kanssa oli vähän niin ja näin.

Toistaiseksi vuosi 2009 on tarjonnut pari oivallusta elämästä. Niistä ehkä lisää myöhemmin. Asiaa tulossa lattiasta kattoon. Tällä kertaa kirjoittaja ei kahlitse itseään vaan oikeita ja vääriä ajatuksia on tuloillaan aihepiiristä kuin aihepiiristä. Jotkut jutut voivat olla vain tarinoita. Se on yksi tämän vuoden oivallukseni.

Hyvä tarina on on pääasia, ei sen välttämättä tarvitse aina olla täysin totta. Hyvä tarina voi toki myös olla totta. Se jääköön lukijoiden päätettäväksi, mitä uskovat. Ne foorumit ovat sitten erikseen, joissa kaiken täytyy olla täysin totta. Tämä blogi ei ole sellainen.

Malliksi vähän tarinankerrontaa. Tämän höyryävän miehen voi bongata myös televisiosta ensi lauantaina.

Vuosi 2008: Osa 1 - musiikki

Tähän aikaan vuodesta on tapana luoda katsaus menneeseen. Niin tekee myöskin tämä blogi useammassa osassa. Ensimmäisessä osassa lyhyt paluu menneeseen musiikkivuoteen.

Vuoden 2008 parhaat levyt

1. The Gaslight Anthem: The '59 sound
2. Tom Morello: The Fabled City
3. Scandinavian Music Group: Missä olet Laila?
4. Jesse Malin: On Your Sleeve
5. Ryan Adams: Cardinology
6. Southside Johnny with La Bamba Big Band: Grapefruit Moon
7. Egotrippi: Maailmanloppua odotellessa
8. The Hold Steady: Stay Positive
9. J. Karljalainen: Paratiisin pojat
10. Erykah Badu: New Amerykah, pt. 1


Sen enempää en perusteluja esitä. Kuunnelkaa itse ja olkaa vapaasti mitä mieltä haluatte. Se nyt kuitenkin myönnettäköön, että ihan kaikkia vuonna 2008 ilmestyneitä levyjä en ehtinyt kaikesta yrityksestä huolimatta kuuntelemaan. Mainitusta syystä johtuen esim. Neil Youngin tuorein julkaisu jäi listalta uupumaan.


Vuoden 2008 parhaat keikat

Näitä en ala edes numeroimaan, mutta runsaassa kolmessa viikossa kymmenen nähtyä Bruce Springsteen&The E Street Band -keikkaa. Priceless, joku voisi sanoa. Tähänastisen elämän voimakkain puhtaaksiviljellyn riemun tunne, ja se jatkui viikosta toiseen. Lopullinen purkautuminen (ja romahdus) tapahtui sitten Helsingin keikan jälkimainingeissa. Onneksi oli läheiset vieressä taluttamassa lapsenlailla itkevää bloggaria ihmismassassa kohti bussipysäkkiä.

Vaikka vuosi henkilöityikin vahvasti yhteen nimeen ja yhteen bändiin, myös muuta mukavaa tuli nähtyä. Päällimmäisenä mieleen muistuvat Niilon vierailu Helsingissä, piipahdus Porissa jazzien aikaan sekä Scandinavian Music Group DBTL:ssä.

Alkaneen vuoden odotuksia


Levyrintamalla on muutamia mielenkiintoisia julkaisuja ja hyviä keikkoja tulossa. Niistä mainittakoon tässä Springsteenin tammikuun lopulla ilmestyvä levy. Itse levyn suhteen odotukset eivät ole kovin korkealla, mutta julkaisua seuraavaa kiertuetta silmälläpitäen on jo joitakin henkisen tason valmisteluja tehty. Lisäksi kovan livebändin maineessa oleva The Gaslight Anthem valloittaa helmikuussa Tavastian. Mielenkiinnolla odotan, onko tästä nuoremman polven lupaavasta New Jersey -bändistä haastamaan se kuuluisammat NJ-yhdistelmät. Pari kovaa levyä ja pari hyvää keikkaa ei vielä riitä. Bon Jovin ohi heittämällä, luultavasti Southside Johnnynkin poppoon ohi, mutta miten lähelle pääsevät E Kadun Yhtyettä? Tästä leikkaus kymmenen vuoden päähän, kun näen 20-30 Gaslight Anthemin keikkaa vuodessa?

Automaation ihmeet

I'm grumpy old man...


Viime aikoina olen taas ehtinyt vierailla säännöllisesti Turun mainiossa uudessa pääkirjastossa. On valoisaa ja avaraa ja hyllytilaa ja kahvilaa...

Ei, tällä kertaa en valita siitä, että kirjasto on aivan liian meluisa ja torin omainen. Minusta kun kirjaston pitää olla hiljainen, nuhruinen ja hieman sekava niin, että tenttiin luvun voi jättää hyvällä omatunnolla väliin kun tenttikirjaa "ei vaan löytynyt". Onneksi ainakin osa yliopiston kirjastoista täyttää vielä kaikki hyvän kirjaston tunnusmerkit.

Lähinnä olen hämmästellyt ja protestoinut hiljaa mielessäni kirjaston automaatisoitua 2000-lukulaista asiakaspalvelua. Teoshaut ovat aikaa sitten siirtyneet tietokoneelle ja sen hyväksyin jo hyvän aikaa sitten, mutta nykyään lainaamisen (menettelee) lisäksi myös palautus on täysin automaattinen.

Okei. Kaikki tämä menisi, mutta taannoin yritin palauttaa levyä tiskille niin nämä kolme (3) tiskin takana juorunnutta työntekijää eivät suostuneet ottamaan levyä vastaan. Mietin vaan että mistä ihmiset (pienen) palkkansa saavat...