Simply the best, always

Oliko tämä nyt sitten uutinen?

Viime aikoina kotimaisen moottoriurheilujournalismin kuuma aihe on ollut jälleen kerran Kimi. Ralliin siirrytään. Pärjääkö se nyt vai pärjää? Melko sama. Ei se pärjää, ainakaan ihan vielä.

Se mistä piti kirjoittaa oli jotain paljon tärkeämpää. Taas kerran on kaikkien aikojen parhaat F1-kuskit rankattu. Tällä kertaa tulos oli oikea. Toki gallup tehtiinkin entisten kuskien kesken.

S uperação;
E sperança;
N unca desistir;
N inguém igual;
A ssenção!




Vaikea on vaan uskoa sitä, että ilman Suurimman Mestarin viimeisestä esiripusta tulee ensi keväänä jo 16 vuotta. Osapuilleen 15 vuotta sitten lopetin siis aktiivisen lajin seuraamisen. Ehkä jo ensi vuonna voin taas seurata. Brunoa odotellessa...

Keikalla: Frank Turner (+ Jaakko&Jay)

I told you so...


Toisinaan musiikkitaivaan tähdet ovat keikalla oikeassa asennossa. Niitä keikkoja ei tule turhan usein vastaan, mutta ainakin niitä osaa arvostaa silloin. Usein asiaan liittyy se, että ne tulevat yllättäen ja pyytämättä.

Kutsun sellaista hetkeä nimellä "oikea keikka oikeaan aikaan". Ne ovat sellaisia hetkiä, jolloin elämän perustavanlaatuisesta rakenteesta paljastuu jotain olennaista, ymmärtää omasta elämästään jotain tärkeää ja ymmärtää (tai luulee ymmärtävänsä) ainakin pienen hetken ajan, mistä tässä kaikessa on kysymys.

Tavastian rock-temppelissä osui tällainen ilta omalle kohdalleni maanantaina 7. joulukuuta. Frank Turner soitti juuri oikean keikan oikeaan aikaan. Eikä toki sovi vähätellä lämmittelijän roolissa kaahanneen Jaakko&Jayn roolia onnistuneen kokonaisuuden luojana. Kaksikon energinen folk-punk-räime toimii livenä takuuvarmasti aina. Puolen tunnin annos oli jälleen kerran juuri sopiva.

Turner itse on tullut melko pitkälle Million Deadin hc-punkista. Nelihenkisen bändin kanssa veivattu setti yltyi perinteiseen punkraivoon vain pariin otteeseen. Muutoin liikuttiin folk-punkin, perinteiseen rockiin kurkottavan ja protestilauluperinteestä ammentavan ilmaisun piirissä. Soittajat osasivat hommansa ja bändin soitannollisesta väripaletista löytyi riittävä määrä sävyjä. Bändi käytti koskettimia maukkaasti ja paikoin soundi johti ajatukseni Hold Steadyn tunnusomaiseen soundiin.

Päätähti antoi itsestään välittömän kuvan ja jutusteli yleisön kanssa useaan otteeseen. Spiikit toki olivat melko ennalta-arvattavia ja käsittelivät muun muassa suomen kielen vaikeutta ja Suomen ja Ruotsin vastakkainasettelua. Mutta entäs sitten? Joka keikalla toistuvat ohjelmanumerot (kuten yleisön jäsenen poimiminen lavalle huuliharppusooloa varten) eivät ole päälleliimattuja, jos niistä tulee välitön ja aito fiilis.

Erinomainen ilta kaiken kaikkiaan siis. Toki kaikenlaista napinan aihetta voisi löytää, jos sitä haluaisi kaivaa. Jaakko&Jay ei enää koskaan omalla kohdallani yllä siihen raikkauteen, kun ensimmäisen kerran kaksikon näin heistä etukäteen mitään tietämättä, Turnerin setti ei kestänyt kuin hiukan päälle tunnin ja ja ja... Valittaminen on tässä tapauksessa täysin turhaa. Kaikki olennainen tuli tehtyä ja koettua. Kun kohdalle osuu oikea keikka oikeaan aikaan, ei sitä kuulu pilata ylianalysoinnilla. Pitää vaan heittäytyä fiiliksen vietäväksi. Siitä musiikista nauttimisessa kuitenkin nähdäkseni pohjimmiltaan on kyse.

Menkää tarkistamaan nämä artistit, kun kohdalle jossain osuvat. Ette pety.

Paskaa lapsille?

Tämän vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen kuulemma päättyy runsaan vuoden päästä. Senpä takia erityyppisiä "vuosikymmenen valiot" -listoja rakennellaan vielä tavallistakin innokkaammin ja vielä normaaliakin innostuneempina. Vaikka vuosikymmentä on yli kymmenesosa vielä jäljellä maailman musiikkilehdistö on jo julkaissut useampia 2000-luvun parhaat levyt/biisit/artistit/? -tyyppisiä järjestyksiä.

Ilkka Mattila teki HS:n sivuilla omia johtopäätöksiään otsakkeella Huono popvuosikymmen. Netti kuulemma tekee musiikin saamisen liian helpoksi. Myös muita ongelmia tai "ongelmia" Mattila nostaa esiin.

Suhtaudun itse vanhanaikaisen romanttisesti musiikkiin. Rakastan fyysistä levyä enkä ole kuin absoluuttisen pakon edessä valmis siihen, ettei musiikkia enää olisi kuin bittiavaruudessa. Kuitenkaan en näe nettiä musiikkia tuhoavana piruna. Päinvastoin.

Netti tekee musiikkiin tutustumisen helpoksi. Nykynuoriso on jo lähtökohtaisesti melko lyhytjännitteistä ja aika ylipäätään ei kannusta kovin pitkäaikaiseen pohdintaan tai odotteluun. Musiikkiin paneutuvat ihmiset kyllä antavat musiikille sen tarvitseman ajan. Itse olen netin kautta löytänyt valtavasti sellaista musiikkia, joka olisi varmastikin jäänyt muuten huomiotta. Olen myös innostunut suunnattomasti monistakin uusista bändeistä.

Mattila kirjoittaa: "Musiikkiteollisuus on maailmantalouden meressä säälittävän pieni pisara, mutta niinpä vain siitäkin otetaan kaikki irti, kun tarpeeksi monet uskovat, että vain tuloksella on väliä. Nuorethan kyllästyvät uuteen artistiin ensimmäisen levyn jälkeen, ja vanhemmat haluavat taas kuunnella vuodesta toiseen 30–40 vuotta sitten tehtyjä suosikkejaan.

Olemme siis saaneet paljon uusia artisteja, joista useimmat ovat jo lopettaneet ennen kuin saimme tietää, olisiko niistä tullut parempia. Ja lisäksi paljon Beatlesin ja Neil Youngin levyjä."

Tähän pätee sama minkä edellä esitin. Musiikki löytää reittinsä siitä kiinnostuneen kuluttajan luokse. Jos musiikki on riittävän hyvää, jää se elämään kertakäyttöhypen jälkeenkin. Mitä menneiden vuosikymmenten suosikkeihin tulee niin henkilökohtaisesti en esimerkiksi näe kovin surullisena asiana sitä, että Bruce Springsteen julkaisee levyjä tiuhempaan kuin koskaan, Bob Dylan elää taiteellisesti yhtä vahvaa luomisen kautta kuin 60-luvulla tai että Neil Young sai noin 30 vuoden kypsyttelyn jälkeen julkaistua ensimmäisen osan Archives-sarjaa.

Mattilan kirjoituksessa on rivien välissä toki hyviä pointtejakin, mutta itse en näkisi heti runsaan vuoden päästä päättyvää vuosikymmentä musiikillisesti huonona. Olisin enemmänkin huolissani esimerkiksi siitä, että radio tuntuu hakevan paikkaansa internet-aikakaudella tai siitä miksi edelleen vain promillejen tuhannesosa hyvästä musiikista pääsee mainstream-tietoisuuteen.

Huomautettakoon kauniiksi lopuksi, että kuluvan vuosikymmenen musiikkiin sopii perehtyä vaikkapa tänä iltana Tavastialla. Rokkiklupin lauteilla folk-punkin ykkösketjua Frank Turnerin ja Jaakko&Jayn muodossa. Ilkka Mattila ja muut epäilijät ovat sydämellisesti tervetulleita.

Festarikuume nousussa

Sen kunniaksi pieni veikkauskilpailu.

Varsinaisessa Suomessa vasta odotellaan joulupukkia ja ensilunta, mutta ensi kesän festarikiinnityksiä tehdään meillä ja muualla juuri nyt. Provinssirockin ensimmäinen kova nimi oli suomalaiseen festarimaisemaan melko varma Rammstein. "Tän pitäis vetää väkee kivasti", todettaneen varmastikin Seinäjoen suunnalla.

Tuskin kysyntää ainakaan heikentää se, että saksalaisbändi käy tunnustelemassa maastoa helmikuussa Helsingissä. Homma toimii myös toiseen suuntaan. Itsekin odottelen joulukuista The Soundsin keikkaa viime kesän Ruisrockin jälkilämmöllä.

Myös Glastonbury julkaisi ensimmäiset kiinnityksensä. Legendaarinen festivaalihappeningin 40-vuotisjuhlia tahdittaa muun muassa U2.

Niinikään Ruisrock täyttää ensi kesänä 40 vuotta. 9.-11. heinäkuuta Ruissaloon odotetaan nimekästä kaartia. Merimaa esikuntineen tullee julkisuuteen asian tiimoilta. Helmikuun puolen välin tienoilla kuten viime vuonnakin.

Toivottavasti edellä mainittu irlantilaisbändi ei ole se isoin valttikortti. U2 olisi pitänyt nähdä Ruisrockissa 1982. Toisekseen "maailman isoin rockbändi" tulee Suomeen joka tapauksessa ensi elokuussa kahden keikan annoksena. Riittääkö kiinnostus kahteen kertaan? Ei.

Miten olisi vaikka viime kesän Glastonburyn pääesiintyjä? Samalla toteutuisi sitten myös Rainer Kosken ikuinen haave saada Springsteen Ruissaloon. Tosin Bruce ei kierrä ensi vuonna, mutta jos kiertäisi, takaan että Ruissaloon tulisi juuri sen verran väkeä kuin lippuja kehdattaisiin myydä.

Edellisellä kerralla tasalukua juhlimassa kävivät muun muassa Oasis ja Lou Reed. Sen jälkeen koittikin sitten vaikeat ajat. Nyt luulisin kuitenkin tapahtuman talouden olevan paremmin tiellä kuin vuosituhannen vaihteessa.

U2 on oma veikkaukseni, kunnes parempia ilmaantuu näköpiiriin. Toiveita toki olisi paljonkin Tom Waitsista alkaen.

Mikä olisi paras bändi Ruisrockiin 2010? Entä mikä on se ensi kesän pääesiintyjä on oikeasti? Ensimmäiselle oikein veikanneelle lupaan pienen musiikkiaiheisen palkinnon.

P.S. Jos akuutti Ruisrock-nostalgia alkaa vaivata, apua voi etsiä vaikka täältä.

Oikea askel

Skenaario: jääkiekon SM-liigajoukkue on saanut edellisessä 13 ottelussa haalittua kasaan kuusi (6!) pistettä. Edellinen kolmen pisteen voitto on vajaan kahden kuukauden takaa. Keskiviikkopäivänä joukkue lähettää kutsun tiedotustilaisuuteen, joka liittyy valmennukseen. Potkut ja uutta äijää ruoriin?

Usein varmaan kuvio olisi juuri tämä. Turussa TPS teki keskiviikkona oikean ratkaisun Kai Suikkasen johtaman valmennusryhmän suhteen. Keskiviikkona julkistettu sopimus tarkoittaa sitä, että Suikkanen tiimeineen jatkaa Turussa kevääseen 2011 asti.

Tähän kohtaan Suikkasen jatko oli parasta mitä Palloseura pystyi tekemään. Ruissalon legendaarisen huvilan ollessa myynnissä ylimääräistä rahaa ei tosiaan ole. Lisäksi Suikkanen on varsin korkeassa kurssissa valmentajapörssissä. Kahvipöytäkeskusteluissa miestä oltiin jo viemässä isiensä maille Ouluun.

Seuraava askel olisikin kääntää pelillinen kurssi jälleen voitolliseksi. Torstaina olisi hyvä sauma aloittaa, kun Kärpät saapuu vierailulle etelään. Jos vaikka tällä kertaa vältyttäisiin siltä, että jossain vaiheessa peliä nukutaan kymppi ja peli menee sen mukana.

Brändi

Kaiken takana on KJ?

Melkein joulukuulle joutui odottamaan ennen kuin tämän sesongin kiekkokeskustelussa päästiin taas vääntämään kaukalotappeluista. Hommahan lähti käyntiin viime viikon torstaina, kun odotetusti HIFK haki kalavelkojen maksua Tapparan Tuukka Mäntylälle. Tähän tapaan:



Caseahan edelsi IFK:n vetävä mainos, jolla taattiin kiinnostus häppeninkiin. Siitä syvempää analyysiä esimerkiksi Nikkola Mediasta.

No enivei. Nyt vesilasissa taas melskataan. Kenen on vastuu? Mitä tämä opettaa maamme nuorisolle tervehenkisestä urheilusta? Mihin jäi vastustajan kunnioittaminen? Entäs the Koodi? jne.

Suureen Tappelukeskusteluun en ota sen enempää kantaa. Lehdon Pete tekee sen omassa blogissaan tyhjentävästi. Kannattaa lukaista ajatuksella, jos ei ole vielä sitä tehnyt.

Edellä kerrottu ikään kuin alustuksena. Piti nimittäin siitä mainita, että Ilta Sanomien tämän päivän paperiversiossa on melko vetävä otsikko.

"Tappara: Kaiken takana on Jalonen".

Jutussa vedotaan Tapparan julkaisemaan tiedotteeseen, jossa ei hyväksytä HIFK:n tekemisiä. "Tappara ilmoitti lauantain tiedotteessa epäilevänsä, että valmentaja Jalonen on manipuloinut 'kokematonta seurajohtoa ja pelaajaa' Mäntylän jahtaamisessa."

Tiedote kokonaisuudessaan tässä.

Jäämme odottamaan jatkoa mielenkiinnolla. Vaikeahan tuollaista on todistaa puoleen tai toiseen. Kuka nyt ohjasi ja ketä. Olisi kieltämättä herkullista, jos selviäisi KJ:n ohjaavan diktaattorin ottein vanhaa kunnon brändiä. Olisi siinä sitten Hakki Hagmanilla ja muilla 80-luvun HIFK:n pukukoppikiusaajilla mietittävää.

Onhan Jalosella näyttöjä takavuosilta...




Joka tapauksessa keskustelu jatkuu. Odotamme eduskunnan kaatavaa välikysymystä.

Uusi alku 3.0

On tullut aika...

Vajaan vuoden mittaisen tauon jälkeen on aika herättää blogi horroksestaan. Se on ollut mielessä jo pidemmän aikaa, mutta nyt aika on kypsempi kuin koskaan. Huomenna aika olisi vielä kypsempi, mutta ehkä se lipsuisi jo ylikypsän puolelle.

Paljon on vettä virrannut Aurajoessa ja niin edelleen. Viime keväänä elämä tuli väliin ja päivittäminen vaan jäi, kun ei ollut aikaa. Aikaa olisi toki ollut, jos sitä olisi järjestänyt, mutta henkisten resurssien kanssa oli vähän niin ja näin.

Toistaiseksi vuosi 2009 on tarjonnut pari oivallusta elämästä. Niistä ehkä lisää myöhemmin. Asiaa tulossa lattiasta kattoon. Tällä kertaa kirjoittaja ei kahlitse itseään vaan oikeita ja vääriä ajatuksia on tuloillaan aihepiiristä kuin aihepiiristä. Jotkut jutut voivat olla vain tarinoita. Se on yksi tämän vuoden oivallukseni.

Hyvä tarina on on pääasia, ei sen välttämättä tarvitse aina olla täysin totta. Hyvä tarina voi toki myös olla totta. Se jääköön lukijoiden päätettäväksi, mitä uskovat. Ne foorumit ovat sitten erikseen, joissa kaiken täytyy olla täysin totta. Tämä blogi ei ole sellainen.

Malliksi vähän tarinankerrontaa. Tämän höyryävän miehen voi bongata myös televisiosta ensi lauantaina.