Mitä voisi tehdä sunnuntaina? Katsoa 80 minuuttia lätkädokkaria, juoda teetä ja pohtia, koska se lähikenttä jäädytetään...
Lasitehdas: kirja meille kaikille juhaneille
7 vuotta sitten
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
perjantai 11. joulukuuta 2009
Hyvää (ilmaista) musiikkia
Smashing Pumpkins tuntuu ymmärtävän, ettei nykyistä kehitystä kannata yrittää pysäyttää, vaikka idealistiset romantikot (o/) asiaa eivät oikein sulatakaan.
Kotisivuillaan kurpitsat jakavat seuraavan vajaan vuoden ajan ilmaista musiikkia. Nettiin ilmestyy yksi uusi biisi per viikko yli 40 biisiä sisältävältä, pelkästään netissä jaettavalta, levyltä, vai miksi tätä pitäisi kutsua. Olkaapa hyvä.
Kotisivuillaan kurpitsat jakavat seuraavan vajaan vuoden ajan ilmaista musiikkia. Nettiin ilmestyy yksi uusi biisi per viikko yli 40 biisiä sisältävältä, pelkästään netissä jaettavalta, levyltä, vai miksi tätä pitäisi kutsua. Olkaapa hyvä.
Simply the best, always
Oliko tämä nyt sitten uutinen?
Viime aikoina kotimaisen moottoriurheilujournalismin kuuma aihe on ollut jälleen kerran Kimi. Ralliin siirrytään. Pärjääkö se nyt vai pärjää? Melko sama. Ei se pärjää, ainakaan ihan vielä.
Se mistä piti kirjoittaa oli jotain paljon tärkeämpää. Taas kerran on kaikkien aikojen parhaat F1-kuskit rankattu. Tällä kertaa tulos oli oikea. Toki gallup tehtiinkin entisten kuskien kesken.
S uperação;
E sperança;
N unca desistir;
N inguém igual;
A ssenção!
Vaikea on vaan uskoa sitä, että ilman Suurimman Mestarin viimeisestä esiripusta tulee ensi keväänä jo 16 vuotta. Osapuilleen 15 vuotta sitten lopetin siis aktiivisen lajin seuraamisen. Ehkä jo ensi vuonna voin taas seurata. Brunoa odotellessa...
Viime aikoina kotimaisen moottoriurheilujournalismin kuuma aihe on ollut jälleen kerran Kimi. Ralliin siirrytään. Pärjääkö se nyt vai pärjää? Melko sama. Ei se pärjää, ainakaan ihan vielä.
Se mistä piti kirjoittaa oli jotain paljon tärkeämpää. Taas kerran on kaikkien aikojen parhaat F1-kuskit rankattu. Tällä kertaa tulos oli oikea. Toki gallup tehtiinkin entisten kuskien kesken.
S uperação;
E sperança;
N unca desistir;
N inguém igual;
A ssenção!
Vaikea on vaan uskoa sitä, että ilman Suurimman Mestarin viimeisestä esiripusta tulee ensi keväänä jo 16 vuotta. Osapuilleen 15 vuotta sitten lopetin siis aktiivisen lajin seuraamisen. Ehkä jo ensi vuonna voin taas seurata. Brunoa odotellessa...
tiistai 8. joulukuuta 2009
Keikalla: Frank Turner (+ Jaakko&Jay)
I told you so...
Toisinaan musiikkitaivaan tähdet ovat keikalla oikeassa asennossa. Niitä keikkoja ei tule turhan usein vastaan, mutta ainakin niitä osaa arvostaa silloin. Usein asiaan liittyy se, että ne tulevat yllättäen ja pyytämättä.
Kutsun sellaista hetkeä nimellä "oikea keikka oikeaan aikaan". Ne ovat sellaisia hetkiä, jolloin elämän perustavanlaatuisesta rakenteesta paljastuu jotain olennaista, ymmärtää omasta elämästään jotain tärkeää ja ymmärtää (tai luulee ymmärtävänsä) ainakin pienen hetken ajan, mistä tässä kaikessa on kysymys.
Tavastian rock-temppelissä osui tällainen ilta omalle kohdalleni maanantaina 7. joulukuuta. Frank Turner soitti juuri oikean keikan oikeaan aikaan. Eikä toki sovi vähätellä lämmittelijän roolissa kaahanneen Jaakko&Jayn roolia onnistuneen kokonaisuuden luojana. Kaksikon energinen folk-punk-räime toimii livenä takuuvarmasti aina. Puolen tunnin annos oli jälleen kerran juuri sopiva.
Turner itse on tullut melko pitkälle Million Deadin hc-punkista. Nelihenkisen bändin kanssa veivattu setti yltyi perinteiseen punkraivoon vain pariin otteeseen. Muutoin liikuttiin folk-punkin, perinteiseen rockiin kurkottavan ja protestilauluperinteestä ammentavan ilmaisun piirissä. Soittajat osasivat hommansa ja bändin soitannollisesta väripaletista löytyi riittävä määrä sävyjä. Bändi käytti koskettimia maukkaasti ja paikoin soundi johti ajatukseni Hold Steadyn tunnusomaiseen soundiin.
Päätähti antoi itsestään välittömän kuvan ja jutusteli yleisön kanssa useaan otteeseen. Spiikit toki olivat melko ennalta-arvattavia ja käsittelivät muun muassa suomen kielen vaikeutta ja Suomen ja Ruotsin vastakkainasettelua. Mutta entäs sitten? Joka keikalla toistuvat ohjelmanumerot (kuten yleisön jäsenen poimiminen lavalle huuliharppusooloa varten) eivät ole päälleliimattuja, jos niistä tulee välitön ja aito fiilis.
Erinomainen ilta kaiken kaikkiaan siis. Toki kaikenlaista napinan aihetta voisi löytää, jos sitä haluaisi kaivaa. Jaakko&Jay ei enää koskaan omalla kohdallani yllä siihen raikkauteen, kun ensimmäisen kerran kaksikon näin heistä etukäteen mitään tietämättä, Turnerin setti ei kestänyt kuin hiukan päälle tunnin ja ja ja... Valittaminen on tässä tapauksessa täysin turhaa. Kaikki olennainen tuli tehtyä ja koettua. Kun kohdalle osuu oikea keikka oikeaan aikaan, ei sitä kuulu pilata ylianalysoinnilla. Pitää vaan heittäytyä fiiliksen vietäväksi. Siitä musiikista nauttimisessa kuitenkin nähdäkseni pohjimmiltaan on kyse.
Menkää tarkistamaan nämä artistit, kun kohdalle jossain osuvat. Ette pety.
Toisinaan musiikkitaivaan tähdet ovat keikalla oikeassa asennossa. Niitä keikkoja ei tule turhan usein vastaan, mutta ainakin niitä osaa arvostaa silloin. Usein asiaan liittyy se, että ne tulevat yllättäen ja pyytämättä.
Kutsun sellaista hetkeä nimellä "oikea keikka oikeaan aikaan". Ne ovat sellaisia hetkiä, jolloin elämän perustavanlaatuisesta rakenteesta paljastuu jotain olennaista, ymmärtää omasta elämästään jotain tärkeää ja ymmärtää (tai luulee ymmärtävänsä) ainakin pienen hetken ajan, mistä tässä kaikessa on kysymys.
Tavastian rock-temppelissä osui tällainen ilta omalle kohdalleni maanantaina 7. joulukuuta. Frank Turner soitti juuri oikean keikan oikeaan aikaan. Eikä toki sovi vähätellä lämmittelijän roolissa kaahanneen Jaakko&Jayn roolia onnistuneen kokonaisuuden luojana. Kaksikon energinen folk-punk-räime toimii livenä takuuvarmasti aina. Puolen tunnin annos oli jälleen kerran juuri sopiva.
Turner itse on tullut melko pitkälle Million Deadin hc-punkista. Nelihenkisen bändin kanssa veivattu setti yltyi perinteiseen punkraivoon vain pariin otteeseen. Muutoin liikuttiin folk-punkin, perinteiseen rockiin kurkottavan ja protestilauluperinteestä ammentavan ilmaisun piirissä. Soittajat osasivat hommansa ja bändin soitannollisesta väripaletista löytyi riittävä määrä sävyjä. Bändi käytti koskettimia maukkaasti ja paikoin soundi johti ajatukseni Hold Steadyn tunnusomaiseen soundiin.
Päätähti antoi itsestään välittömän kuvan ja jutusteli yleisön kanssa useaan otteeseen. Spiikit toki olivat melko ennalta-arvattavia ja käsittelivät muun muassa suomen kielen vaikeutta ja Suomen ja Ruotsin vastakkainasettelua. Mutta entäs sitten? Joka keikalla toistuvat ohjelmanumerot (kuten yleisön jäsenen poimiminen lavalle huuliharppusooloa varten) eivät ole päälleliimattuja, jos niistä tulee välitön ja aito fiilis.
Erinomainen ilta kaiken kaikkiaan siis. Toki kaikenlaista napinan aihetta voisi löytää, jos sitä haluaisi kaivaa. Jaakko&Jay ei enää koskaan omalla kohdallani yllä siihen raikkauteen, kun ensimmäisen kerran kaksikon näin heistä etukäteen mitään tietämättä, Turnerin setti ei kestänyt kuin hiukan päälle tunnin ja ja ja... Valittaminen on tässä tapauksessa täysin turhaa. Kaikki olennainen tuli tehtyä ja koettua. Kun kohdalle osuu oikea keikka oikeaan aikaan, ei sitä kuulu pilata ylianalysoinnilla. Pitää vaan heittäytyä fiiliksen vietäväksi. Siitä musiikista nauttimisessa kuitenkin nähdäkseni pohjimmiltaan on kyse.
Menkää tarkistamaan nämä artistit, kun kohdalle jossain osuvat. Ette pety.
maanantai 7. joulukuuta 2009
Paskaa lapsille?
Tämän vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen kuulemma päättyy runsaan vuoden päästä. Senpä takia erityyppisiä "vuosikymmenen valiot" -listoja rakennellaan vielä tavallistakin innokkaammin ja vielä normaaliakin innostuneempina. Vaikka vuosikymmentä on yli kymmenesosa vielä jäljellä maailman musiikkilehdistö on jo julkaissut useampia 2000-luvun parhaat levyt/biisit/artistit/? -tyyppisiä järjestyksiä.
Ilkka Mattila teki HS:n sivuilla omia johtopäätöksiään otsakkeella Huono popvuosikymmen. Netti kuulemma tekee musiikin saamisen liian helpoksi. Myös muita ongelmia tai "ongelmia" Mattila nostaa esiin.
Suhtaudun itse vanhanaikaisen romanttisesti musiikkiin. Rakastan fyysistä levyä enkä ole kuin absoluuttisen pakon edessä valmis siihen, ettei musiikkia enää olisi kuin bittiavaruudessa. Kuitenkaan en näe nettiä musiikkia tuhoavana piruna. Päinvastoin.
Netti tekee musiikkiin tutustumisen helpoksi. Nykynuoriso on jo lähtökohtaisesti melko lyhytjännitteistä ja aika ylipäätään ei kannusta kovin pitkäaikaiseen pohdintaan tai odotteluun. Musiikkiin paneutuvat ihmiset kyllä antavat musiikille sen tarvitseman ajan. Itse olen netin kautta löytänyt valtavasti sellaista musiikkia, joka olisi varmastikin jäänyt muuten huomiotta. Olen myös innostunut suunnattomasti monistakin uusista bändeistä.
Mattila kirjoittaa: "Musiikkiteollisuus on maailmantalouden meressä säälittävän pieni pisara, mutta niinpä vain siitäkin otetaan kaikki irti, kun tarpeeksi monet uskovat, että vain tuloksella on väliä. Nuorethan kyllästyvät uuteen artistiin ensimmäisen levyn jälkeen, ja vanhemmat haluavat taas kuunnella vuodesta toiseen 30–40 vuotta sitten tehtyjä suosikkejaan.
Olemme siis saaneet paljon uusia artisteja, joista useimmat ovat jo lopettaneet ennen kuin saimme tietää, olisiko niistä tullut parempia. Ja lisäksi paljon Beatlesin ja Neil Youngin levyjä."
Tähän pätee sama minkä edellä esitin. Musiikki löytää reittinsä siitä kiinnostuneen kuluttajan luokse. Jos musiikki on riittävän hyvää, jää se elämään kertakäyttöhypen jälkeenkin. Mitä menneiden vuosikymmenten suosikkeihin tulee niin henkilökohtaisesti en esimerkiksi näe kovin surullisena asiana sitä, että Bruce Springsteen julkaisee levyjä tiuhempaan kuin koskaan, Bob Dylan elää taiteellisesti yhtä vahvaa luomisen kautta kuin 60-luvulla tai että Neil Young sai noin 30 vuoden kypsyttelyn jälkeen julkaistua ensimmäisen osan Archives-sarjaa.
Mattilan kirjoituksessa on rivien välissä toki hyviä pointtejakin, mutta itse en näkisi heti runsaan vuoden päästä päättyvää vuosikymmentä musiikillisesti huonona. Olisin enemmänkin huolissani esimerkiksi siitä, että radio tuntuu hakevan paikkaansa internet-aikakaudella tai siitä miksi edelleen vain promillejen tuhannesosa hyvästä musiikista pääsee mainstream-tietoisuuteen.
Huomautettakoon kauniiksi lopuksi, että kuluvan vuosikymmenen musiikkiin sopii perehtyä vaikkapa tänä iltana Tavastialla. Rokkiklupin lauteilla folk-punkin ykkösketjua Frank Turnerin ja Jaakko&Jayn muodossa. Ilkka Mattila ja muut epäilijät ovat sydämellisesti tervetulleita.
Ilkka Mattila teki HS:n sivuilla omia johtopäätöksiään otsakkeella Huono popvuosikymmen. Netti kuulemma tekee musiikin saamisen liian helpoksi. Myös muita ongelmia tai "ongelmia" Mattila nostaa esiin.
Suhtaudun itse vanhanaikaisen romanttisesti musiikkiin. Rakastan fyysistä levyä enkä ole kuin absoluuttisen pakon edessä valmis siihen, ettei musiikkia enää olisi kuin bittiavaruudessa. Kuitenkaan en näe nettiä musiikkia tuhoavana piruna. Päinvastoin.
Netti tekee musiikkiin tutustumisen helpoksi. Nykynuoriso on jo lähtökohtaisesti melko lyhytjännitteistä ja aika ylipäätään ei kannusta kovin pitkäaikaiseen pohdintaan tai odotteluun. Musiikkiin paneutuvat ihmiset kyllä antavat musiikille sen tarvitseman ajan. Itse olen netin kautta löytänyt valtavasti sellaista musiikkia, joka olisi varmastikin jäänyt muuten huomiotta. Olen myös innostunut suunnattomasti monistakin uusista bändeistä.
Mattila kirjoittaa: "Musiikkiteollisuus on maailmantalouden meressä säälittävän pieni pisara, mutta niinpä vain siitäkin otetaan kaikki irti, kun tarpeeksi monet uskovat, että vain tuloksella on väliä. Nuorethan kyllästyvät uuteen artistiin ensimmäisen levyn jälkeen, ja vanhemmat haluavat taas kuunnella vuodesta toiseen 30–40 vuotta sitten tehtyjä suosikkejaan.
Olemme siis saaneet paljon uusia artisteja, joista useimmat ovat jo lopettaneet ennen kuin saimme tietää, olisiko niistä tullut parempia. Ja lisäksi paljon Beatlesin ja Neil Youngin levyjä."
Tähän pätee sama minkä edellä esitin. Musiikki löytää reittinsä siitä kiinnostuneen kuluttajan luokse. Jos musiikki on riittävän hyvää, jää se elämään kertakäyttöhypen jälkeenkin. Mitä menneiden vuosikymmenten suosikkeihin tulee niin henkilökohtaisesti en esimerkiksi näe kovin surullisena asiana sitä, että Bruce Springsteen julkaisee levyjä tiuhempaan kuin koskaan, Bob Dylan elää taiteellisesti yhtä vahvaa luomisen kautta kuin 60-luvulla tai että Neil Young sai noin 30 vuoden kypsyttelyn jälkeen julkaistua ensimmäisen osan Archives-sarjaa.
Mattilan kirjoituksessa on rivien välissä toki hyviä pointtejakin, mutta itse en näkisi heti runsaan vuoden päästä päättyvää vuosikymmentä musiikillisesti huonona. Olisin enemmänkin huolissani esimerkiksi siitä, että radio tuntuu hakevan paikkaansa internet-aikakaudella tai siitä miksi edelleen vain promillejen tuhannesosa hyvästä musiikista pääsee mainstream-tietoisuuteen.
Huomautettakoon kauniiksi lopuksi, että kuluvan vuosikymmenen musiikkiin sopii perehtyä vaikkapa tänä iltana Tavastialla. Rokkiklupin lauteilla folk-punkin ykkösketjua Frank Turnerin ja Jaakko&Jayn muodossa. Ilkka Mattila ja muut epäilijät ovat sydämellisesti tervetulleita.
torstai 3. joulukuuta 2009
Festarikuume nousussa
Sen kunniaksi pieni veikkauskilpailu.
Varsinaisessa Suomessa vasta odotellaan joulupukkia ja ensilunta, mutta ensi kesän festarikiinnityksiä tehdään meillä ja muualla juuri nyt. Provinssirockin ensimmäinen kova nimi oli suomalaiseen festarimaisemaan melko varma Rammstein. "Tän pitäis vetää väkee kivasti", todettaneen varmastikin Seinäjoen suunnalla.
Tuskin kysyntää ainakaan heikentää se, että saksalaisbändi käy tunnustelemassa maastoa helmikuussa Helsingissä. Homma toimii myös toiseen suuntaan. Itsekin odottelen joulukuista The Soundsin keikkaa viime kesän Ruisrockin jälkilämmöllä.
Myös Glastonbury julkaisi ensimmäiset kiinnityksensä. Legendaarinen festivaalihappeningin 40-vuotisjuhlia tahdittaa muun muassa U2.
Niinikään Ruisrock täyttää ensi kesänä 40 vuotta. 9.-11. heinäkuuta Ruissaloon odotetaan nimekästä kaartia. Merimaa esikuntineen tullee julkisuuteen asian tiimoilta. Helmikuun puolen välin tienoilla kuten viime vuonnakin.
Toivottavasti edellä mainittu irlantilaisbändi ei ole se isoin valttikortti. U2 olisi pitänyt nähdä Ruisrockissa 1982. Toisekseen "maailman isoin rockbändi" tulee Suomeen joka tapauksessa ensi elokuussa kahden keikan annoksena. Riittääkö kiinnostus kahteen kertaan? Ei.
Miten olisi vaikka viime kesän Glastonburyn pääesiintyjä? Samalla toteutuisi sitten myös Rainer Kosken ikuinen haave saada Springsteen Ruissaloon. Tosin Bruce ei kierrä ensi vuonna, mutta jos kiertäisi, takaan että Ruissaloon tulisi juuri sen verran väkeä kuin lippuja kehdattaisiin myydä.
Edellisellä kerralla tasalukua juhlimassa kävivät muun muassa Oasis ja Lou Reed. Sen jälkeen koittikin sitten vaikeat ajat. Nyt luulisin kuitenkin tapahtuman talouden olevan paremmin tiellä kuin vuosituhannen vaihteessa.
U2 on oma veikkaukseni, kunnes parempia ilmaantuu näköpiiriin. Toiveita toki olisi paljonkin Tom Waitsista alkaen.
Mikä olisi paras bändi Ruisrockiin 2010? Entä mikä on se ensi kesän pääesiintyjä on oikeasti? Ensimmäiselle oikein veikanneelle lupaan pienen musiikkiaiheisen palkinnon.
P.S. Jos akuutti Ruisrock-nostalgia alkaa vaivata, apua voi etsiä vaikka täältä.
Varsinaisessa Suomessa vasta odotellaan joulupukkia ja ensilunta, mutta ensi kesän festarikiinnityksiä tehdään meillä ja muualla juuri nyt. Provinssirockin ensimmäinen kova nimi oli suomalaiseen festarimaisemaan melko varma Rammstein. "Tän pitäis vetää väkee kivasti", todettaneen varmastikin Seinäjoen suunnalla.
Tuskin kysyntää ainakaan heikentää se, että saksalaisbändi käy tunnustelemassa maastoa helmikuussa Helsingissä. Homma toimii myös toiseen suuntaan. Itsekin odottelen joulukuista The Soundsin keikkaa viime kesän Ruisrockin jälkilämmöllä.
Myös Glastonbury julkaisi ensimmäiset kiinnityksensä. Legendaarinen festivaalihappeningin 40-vuotisjuhlia tahdittaa muun muassa U2.
Niinikään Ruisrock täyttää ensi kesänä 40 vuotta. 9.-11. heinäkuuta Ruissaloon odotetaan nimekästä kaartia. Merimaa esikuntineen tullee julkisuuteen asian tiimoilta. Helmikuun puolen välin tienoilla kuten viime vuonnakin.
Toivottavasti edellä mainittu irlantilaisbändi ei ole se isoin valttikortti. U2 olisi pitänyt nähdä Ruisrockissa 1982. Toisekseen "maailman isoin rockbändi" tulee Suomeen joka tapauksessa ensi elokuussa kahden keikan annoksena. Riittääkö kiinnostus kahteen kertaan? Ei.
Miten olisi vaikka viime kesän Glastonburyn pääesiintyjä? Samalla toteutuisi sitten myös Rainer Kosken ikuinen haave saada Springsteen Ruissaloon. Tosin Bruce ei kierrä ensi vuonna, mutta jos kiertäisi, takaan että Ruissaloon tulisi juuri sen verran väkeä kuin lippuja kehdattaisiin myydä.
Edellisellä kerralla tasalukua juhlimassa kävivät muun muassa Oasis ja Lou Reed. Sen jälkeen koittikin sitten vaikeat ajat. Nyt luulisin kuitenkin tapahtuman talouden olevan paremmin tiellä kuin vuosituhannen vaihteessa.
U2 on oma veikkaukseni, kunnes parempia ilmaantuu näköpiiriin. Toiveita toki olisi paljonkin Tom Waitsista alkaen.
Mikä olisi paras bändi Ruisrockiin 2010? Entä mikä on se ensi kesän pääesiintyjä on oikeasti? Ensimmäiselle oikein veikanneelle lupaan pienen musiikkiaiheisen palkinnon.
P.S. Jos akuutti Ruisrock-nostalgia alkaa vaivata, apua voi etsiä vaikka täältä.
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Oikea askel
Skenaario: jääkiekon SM-liigajoukkue on saanut edellisessä 13 ottelussa haalittua kasaan kuusi (6!) pistettä. Edellinen kolmen pisteen voitto on vajaan kahden kuukauden takaa. Keskiviikkopäivänä joukkue lähettää kutsun tiedotustilaisuuteen, joka liittyy valmennukseen. Potkut ja uutta äijää ruoriin?
Usein varmaan kuvio olisi juuri tämä. Turussa TPS teki keskiviikkona oikean ratkaisun Kai Suikkasen johtaman valmennusryhmän suhteen. Keskiviikkona julkistettu sopimus tarkoittaa sitä, että Suikkanen tiimeineen jatkaa Turussa kevääseen 2011 asti.
Tähän kohtaan Suikkasen jatko oli parasta mitä Palloseura pystyi tekemään. Ruissalon legendaarisen huvilan ollessa myynnissä ylimääräistä rahaa ei tosiaan ole. Lisäksi Suikkanen on varsin korkeassa kurssissa valmentajapörssissä. Kahvipöytäkeskusteluissa miestä oltiin jo viemässä isiensä maille Ouluun.
Seuraava askel olisikin kääntää pelillinen kurssi jälleen voitolliseksi. Torstaina olisi hyvä sauma aloittaa, kun Kärpät saapuu vierailulle etelään. Jos vaikka tällä kertaa vältyttäisiin siltä, että jossain vaiheessa peliä nukutaan kymppi ja peli menee sen mukana.
Usein varmaan kuvio olisi juuri tämä. Turussa TPS teki keskiviikkona oikean ratkaisun Kai Suikkasen johtaman valmennusryhmän suhteen. Keskiviikkona julkistettu sopimus tarkoittaa sitä, että Suikkanen tiimeineen jatkaa Turussa kevääseen 2011 asti.
Tähän kohtaan Suikkasen jatko oli parasta mitä Palloseura pystyi tekemään. Ruissalon legendaarisen huvilan ollessa myynnissä ylimääräistä rahaa ei tosiaan ole. Lisäksi Suikkanen on varsin korkeassa kurssissa valmentajapörssissä. Kahvipöytäkeskusteluissa miestä oltiin jo viemässä isiensä maille Ouluun.
Seuraava askel olisikin kääntää pelillinen kurssi jälleen voitolliseksi. Torstaina olisi hyvä sauma aloittaa, kun Kärpät saapuu vierailulle etelään. Jos vaikka tällä kertaa vältyttäisiin siltä, että jossain vaiheessa peliä nukutaan kymppi ja peli menee sen mukana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
