Haamut tulevat

Kenet Sinä kutsut?

Viime päivien jälkeen pitäisi kai kirjoittaa Kaarina Hazardista, hyvistä journalistisista tavoista, suomalaisten medialukutaidosta tai sen puutteesta tai määritellä kolumni.

Jätänpä kuitenkin kaikesta tuosta kirjoittamatta. Viikolla kerrottiin nimittäin siitäkin, että kovasti viime kuukausina työn alla ollut Ghostbusters-elokuva on saanut ohjaajan. Myös kaksi ensimmäistä leffaa ohjannut Ivan Reitman ottaa jälleen tuolin haltuunsa.

Call me cynic, mutta jotenkin tämä tuntuu nähdyltä jutulta. Alkuperäinen pätkä oli mainio, jatko-osa menetteli, mutta mitä uutta kolmas osa tuo? Leffaa näkemättä ja käsikirjoituksesta mitään tietämättä tuomitsen vanhan lämmittelyksi. Vetänee jonkun verran väkeä, mutta tuskin tuo leffasaagaan mitään olennaista lisää.

Hollywoodissa on tuntunut jo useamman vuoden olevan pulaa kelvollisista uusista ideoista ja pätevistä käsikirjoituksista. Ihmisten nostalgiannälkää ruokitaan kuppaamalla uudelleen ja uudelleen 70- ja 80-lukujen hittileffoja. Tai vaihtoehtoisesti jatko-osilla munitaan uusienkin leffojen hyvät ideat (mainitsiko joku takarivissä Matrixin?).

Onko jatko-osista siis ensinnäkään mihinkään muuhun kuin helppoon rahastukseen? Ensimmäisen hittileffan jälkeen jonkun verran tuottavaa jatkoa ei liene kovin vaikea kynäillä. Harvakseltaan

Huonontavatko keskinkertaiset jatkolämmittelyt alkuperäistä leffaa? Eivät, jos niitä voi käsitellä yksittäisinä elokuvina ja unohtaa leffantekijöiden myöhemmät synnit. Useimmiten jatko-osat eivät vaan pärjää mitenkään alkuperäiselle. Tuoreus jää puuttumaan, kun uutta näkökulmaa ei oikein löydetä. Esimerkkejä: Rockyt (jatko-osat sisältävät toki yksittäisiä hupikohtauksia, mutta leffoinahan ne ovat melko karmeita), Blues Brothers (musiikkikohtaukset toki jatkossakin mahtavia) ja Lämäri (mainio sporttiraina, mutta edes paatuneimmat lätkäjätkät eivät halua puhua Lämärin toisesta tai kolmannesta osasta). Tai entäs Poliisiopisto. Tai siis ei mitään...

Trilogiat ovat siinä mielessä hankalampia tapauksia, että niitä harvemmin pystyy erottelemaan toisistaan. Ensimmäinen Matrix on yksiselitteisen loistava, mutta trilogiana Matrix on pitkälti kelvoton. Star Wars -trilogia (episodit 4-6) on parhautta ja jälkimmäinen esi-trilogia kehnohko. Tähtien Sodan tapauksessa alkuperäisen trilogian erinomaisuuteen yksi keskeinen selitys on se, että se oli valmiiksi kirjoitettu kolmen leffan pituiseksi.

Onneksi maailmassa on muutama esimerkki hyvistäkin jatko-osista. Kolmas Die Hard potkii lähes yhtä kovaa kuin ykkönenkin, Paluu Tulevaisuuteen on ehkä 80-luvun hiteistä kaikkein tasalaatuisin trilogia. Sitten on sellaisiakin leffapareja kuin Before Sunrise-Before Sunset, joissa jatko-osa jopa syventää alkuperäistä ja tekee siitä paremman.

(Molemmat aurinkoleffat löytyvät muuten SunPutkesta kokonaisuudessaan. Suosittelen vakaasti, jos on sellainen kolmisen tuntia aikaa. Ja suosittelen vaikkei olisikaan aikaa. Kolme tuntia elämästään voi kuluttaa pirun paljon huonomminkin).

Ne muutamat onnistumiset kaiketi antavat uskoa yrittää aina uudelleen.