Tähän aikaan vuodesta on tapana luoda katsaus menneeseen. Niin tekee myöskin tämä blogi useammassa osassa. Ensimmäisessä osassa lyhyt paluu menneeseen musiikkivuoteen.
Vuoden 2008 parhaat levyt
1. The Gaslight Anthem: The '59 sound
2. Tom Morello: The Fabled City
3. Scandinavian Music Group: Missä olet Laila?
4. Jesse Malin: On Your Sleeve
5. Ryan Adams: Cardinology
6. Southside Johnny with La Bamba Big Band: Grapefruit Moon
7. Egotrippi: Maailmanloppua odotellessa
8. The Hold Steady: Stay Positive
9. J. Karljalainen: Paratiisin pojat
10. Erykah Badu: New Amerykah, pt. 1
Sen enempää en perusteluja esitä. Kuunnelkaa itse ja olkaa vapaasti mitä mieltä haluatte. Se nyt kuitenkin myönnettäköön, että ihan kaikkia vuonna 2008 ilmestyneitä levyjä en ehtinyt kaikesta yrityksestä huolimatta kuuntelemaan. Mainitusta syystä johtuen esim. Neil Youngin tuorein julkaisu jäi listalta uupumaan.
Vuoden 2008 parhaat keikat
Näitä en ala edes numeroimaan, mutta runsaassa kolmessa viikossa kymmenen nähtyä Bruce Springsteen&The E Street Band -keikkaa. Priceless, joku voisi sanoa. Tähänastisen elämän voimakkain puhtaaksiviljellyn riemun tunne, ja se jatkui viikosta toiseen. Lopullinen purkautuminen (ja romahdus) tapahtui sitten Helsingin keikan jälkimainingeissa. Onneksi oli läheiset vieressä taluttamassa lapsenlailla itkevää bloggaria ihmismassassa kohti bussipysäkkiä.
Vaikka vuosi henkilöityikin vahvasti yhteen nimeen ja yhteen bändiin, myös muuta mukavaa tuli nähtyä. Päällimmäisenä mieleen muistuvat Niilon vierailu Helsingissä, piipahdus Porissa jazzien aikaan sekä Scandinavian Music Group DBTL:ssä.
Alkaneen vuoden odotuksia
Levyrintamalla on muutamia mielenkiintoisia julkaisuja ja hyviä keikkoja tulossa. Niistä mainittakoon tässä Springsteenin tammikuun lopulla ilmestyvä levy. Itse levyn suhteen odotukset eivät ole kovin korkealla, mutta julkaisua seuraavaa kiertuetta silmälläpitäen on jo joitakin henkisen tason valmisteluja tehty. Lisäksi kovan livebändin maineessa oleva The Gaslight Anthem valloittaa helmikuussa Tavastian. Mielenkiinnolla odotan, onko tästä nuoremman polven lupaavasta New Jersey -bändistä haastamaan se kuuluisammat NJ-yhdistelmät. Pari kovaa levyä ja pari hyvää keikkaa ei vielä riitä. Bon Jovin ohi heittämällä, luultavasti Southside Johnnynkin poppoon ohi, mutta miten lähelle pääsevät E Kadun Yhtyettä? Tästä leikkaus kymmenen vuoden päähän, kun näen 20-30 Gaslight Anthemin keikkaa vuodessa?
perjantaina 2. tammikuuta 2009
tiistaina 2. joulukuuta 2008
Automaation ihmeet
I'm grumpy old man...
Viime aikoina olen taas ehtinyt vierailla säännöllisesti Turun mainiossa uudessa pääkirjastossa. On valoisaa ja avaraa ja hyllytilaa ja kahvilaa...
Ei, tällä kertaa en valita siitä, että kirjasto on aivan liian meluisa ja torin omainen. Minusta kun kirjaston pitää olla hiljainen, nuhruinen ja hieman sekava niin, että tenttiin luvun voi jättää hyvällä omatunnolla väliin kun tenttikirjaa "ei vaan löytynyt". Onneksi ainakin osa yliopiston kirjastoista täyttää vielä kaikki hyvän kirjaston tunnusmerkit.
Lähinnä olen hämmästellyt ja protestoinut hiljaa mielessäni kirjaston automaatisoitua 2000-lukulaista asiakaspalvelua. Teoshaut ovat aikaa sitten siirtyneet tietokoneelle ja sen hyväksyin jo hyvän aikaa sitten, mutta nykyään lainaamisen (menettelee) lisäksi myös palautus on täysin automaattinen.
Okei. Kaikki tämä menisi, mutta taannoin yritin palauttaa levyä tiskille niin nämä kolme (3) tiskin takana juorunnutta työntekijää eivät suostuneet ottamaan levyä vastaan. Mietin vaan että mistä ihmiset (pienen) palkkansa saavat...
Viime aikoina olen taas ehtinyt vierailla säännöllisesti Turun mainiossa uudessa pääkirjastossa. On valoisaa ja avaraa ja hyllytilaa ja kahvilaa...
Ei, tällä kertaa en valita siitä, että kirjasto on aivan liian meluisa ja torin omainen. Minusta kun kirjaston pitää olla hiljainen, nuhruinen ja hieman sekava niin, että tenttiin luvun voi jättää hyvällä omatunnolla väliin kun tenttikirjaa "ei vaan löytynyt". Onneksi ainakin osa yliopiston kirjastoista täyttää vielä kaikki hyvän kirjaston tunnusmerkit.
Lähinnä olen hämmästellyt ja protestoinut hiljaa mielessäni kirjaston automaatisoitua 2000-lukulaista asiakaspalvelua. Teoshaut ovat aikaa sitten siirtyneet tietokoneelle ja sen hyväksyin jo hyvän aikaa sitten, mutta nykyään lainaamisen (menettelee) lisäksi myös palautus on täysin automaattinen.
Okei. Kaikki tämä menisi, mutta taannoin yritin palauttaa levyä tiskille niin nämä kolme (3) tiskin takana juorunnutta työntekijää eivät suostuneet ottamaan levyä vastaan. Mietin vaan että mistä ihmiset (pienen) palkkansa saavat...
torstaina 20. marraskuuta 2008
Listataan laulajia
Rolling Stone keräsi taannoin muusikoiden ja muiden alan vaikuttajien mielipiteitä rock-aikakauden (ilmeisesti tässä ajatellaan aikaa n. 1950 -->) parhaista laulajista. Varsin sekalaisen seurakunnan mielipidekavalkadi on odotetusti kirjava. Myös osa lapuista oli aavistuksen vaikeaselkoisia, mielestäni.
Käsialanäytteitä
Rolling Stonen grafologit kuitenkin ilmeisesti ovat asiansa osaavaa väkeä, sillä äänet saatiin laskettua ja laadittua Virallinen Totuus.
Listat ovat listoja ja niitä on hauska analysoida ja kritisoida. Kritiikki on parhaimmillaan silloin, kun se on puhtaasti subjektiivista vailla minkäänlaista objektiivisuutta ja/tai asiantuntemusta. Siksi pettymyksekseni pitää todeta RS:n listan olevan noin laajaksi pooliksi melko hyvin jäljillä.
Alla kuitenkin oma listani. Sijat 1-3 ovat kiveenhakattuja, vaikka Freddien asettaminen Arethan edelle vaati jonkinmoista pähkäilyä. Siitä alaspäin järjestys vaihtunee päivän mukaan. Muutaman unohdetun nimenkin varmasti muistan heti kun julkaisu-nappia painan...
This is my truth, tell me yours
1. Freddie Mercury
2. Aretha Franklin
3. Sam Cooke
4. Dusty Springfield
5. Roy Orbison
6. Leonard Cohen
7. James Brown
8. Marvin Gaye
9. Johnny Cash
10. Otis Redding
11. Curtis Mayfield
12. Janis Joplin
13. Nina Simone
14. Frank Sinatra
15. Al Green
16. Ray Charles
17. Bruce Springsteen
18. Patti Smith
19. Sam Moore
20. Bon Scott
Käsialanäytteitä
Rolling Stonen grafologit kuitenkin ilmeisesti ovat asiansa osaavaa väkeä, sillä äänet saatiin laskettua ja laadittua Virallinen Totuus.
Listat ovat listoja ja niitä on hauska analysoida ja kritisoida. Kritiikki on parhaimmillaan silloin, kun se on puhtaasti subjektiivista vailla minkäänlaista objektiivisuutta ja/tai asiantuntemusta. Siksi pettymyksekseni pitää todeta RS:n listan olevan noin laajaksi pooliksi melko hyvin jäljillä.
Alla kuitenkin oma listani. Sijat 1-3 ovat kiveenhakattuja, vaikka Freddien asettaminen Arethan edelle vaati jonkinmoista pähkäilyä. Siitä alaspäin järjestys vaihtunee päivän mukaan. Muutaman unohdetun nimenkin varmasti muistan heti kun julkaisu-nappia painan...
This is my truth, tell me yours
1. Freddie Mercury
2. Aretha Franklin
3. Sam Cooke
4. Dusty Springfield
5. Roy Orbison
6. Leonard Cohen
7. James Brown
8. Marvin Gaye
9. Johnny Cash
10. Otis Redding
11. Curtis Mayfield
12. Janis Joplin
13. Nina Simone
14. Frank Sinatra
15. Al Green
16. Ray Charles
17. Bruce Springsteen
18. Patti Smith
19. Sam Moore
20. Bon Scott
keskiviikkona 19. marraskuuta 2008
17 kaunista Eppua
Tässä on viiisi Eppua, viisi kaunista heppua...
Jos tämä olisi lehtijuttu teksti alkaisi varmaan jotenkin näin: Suomalaisen rockin epäjumala/dinosaurus/? Eppu Normaali julkaisee käynnissä olevan kiertueensa kaikki keikat virallisina keikkataltiointeina. Jokainen 17 keikasta saa levymuotonsa vielä ennen joulua.
Tähän toiseen kappaleeseen tulisi sitten varmaan jotain höpöhöpöä yhtyeen menneestä punk-suuruudesta ja yli miljoonan levyn myynnistä ja siitä kuinka Syrjät&co. ovat soitelleet suomalaisen miehen (ja miksei naisenkin) syvimmän sielun e-kieliä jo yli 30 vuoden ajan...
---
Koska tämä ei ole lehtijuttu, tyydyn wanhana Eppu-diggarina toteamaan, että ajatus sinänsä on hyvä ja aiheuttaa allekirjoittaneessa A) tiettyä painetta vääntäytyä keikalle (lähin maasto tosin on joku porilainen kuppila, joten taitaa jäädä menemättä. Matka ei ole ongelma vaan kaupunki) tai B) hankkia valikoidut äänitteet itselleen.
Kallistun kiistatta jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Periaatteessahan jokainen noista olisi kiinnostava hankinta ja antaisi bändillekin mahdollisuuden rakentaa varsin maukkaita settejä fanien iloksi. Mutta käytyäni scouttaamassa parin ekan keikan settilistan Eppujen sivuilta, havaitsen tietyn ongelman. Seteissä ei ole tarpeeksi vaihtuvuutta, ainakaan vielä. Eppujenkin katalogista löytyisi reilusti enempään vaihtelua kun 3-4 biisiä per ilta. On sekin toki enemmän kuin joillain muilla bändeillä.
Seuraamme (tai ainakin minä seuraan) kuitenkin mielenkiinnolla kiertueen etenemistä. Joka tapauksessa kyseessä on Suomen oloissa mielenkiintoinen pelinavaus keskikaistan kautta. Toivottavasti siitä otetaan mittavan Eppu-koneiston taholta niin paljon irti, että julkaisuista on muillekin, kuin keikkaa jälkimainingeissa fiilisteleville, iloa.
Jos tämä olisi lehtijuttu teksti alkaisi varmaan jotenkin näin: Suomalaisen rockin epäjumala/dinosaurus/? Eppu Normaali julkaisee käynnissä olevan kiertueensa kaikki keikat virallisina keikkataltiointeina. Jokainen 17 keikasta saa levymuotonsa vielä ennen joulua.
Tähän toiseen kappaleeseen tulisi sitten varmaan jotain höpöhöpöä yhtyeen menneestä punk-suuruudesta ja yli miljoonan levyn myynnistä ja siitä kuinka Syrjät&co. ovat soitelleet suomalaisen miehen (ja miksei naisenkin) syvimmän sielun e-kieliä jo yli 30 vuoden ajan...
---
Koska tämä ei ole lehtijuttu, tyydyn wanhana Eppu-diggarina toteamaan, että ajatus sinänsä on hyvä ja aiheuttaa allekirjoittaneessa A) tiettyä painetta vääntäytyä keikalle (lähin maasto tosin on joku porilainen kuppila, joten taitaa jäädä menemättä. Matka ei ole ongelma vaan kaupunki) tai B) hankkia valikoidut äänitteet itselleen.
Kallistun kiistatta jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Periaatteessahan jokainen noista olisi kiinnostava hankinta ja antaisi bändillekin mahdollisuuden rakentaa varsin maukkaita settejä fanien iloksi. Mutta käytyäni scouttaamassa parin ekan keikan settilistan Eppujen sivuilta, havaitsen tietyn ongelman. Seteissä ei ole tarpeeksi vaihtuvuutta, ainakaan vielä. Eppujenkin katalogista löytyisi reilusti enempään vaihtelua kun 3-4 biisiä per ilta. On sekin toki enemmän kuin joillain muilla bändeillä.
Seuraamme (tai ainakin minä seuraan) kuitenkin mielenkiinnolla kiertueen etenemistä. Joka tapauksessa kyseessä on Suomen oloissa mielenkiintoinen pelinavaus keskikaistan kautta. Toivottavasti siitä otetaan mittavan Eppu-koneiston taholta niin paljon irti, että julkaisuista on muillekin, kuin keikkaa jälkimainingeissa fiilisteleville, iloa.
maanantaina 17. marraskuuta 2008
BOSSTIME just around the corner
Backstreets kertoo ilouutisen, vaikka jouluunkin on vielä yli kuukausi.
-----
NEW ALBUM: WORKING ON A DREAM SET FOR JANUARY 27 RELEASE
It's official: Bruce Springsteen's new album is set for January 27 release on Columbia Records. Working on a Dream was recorded with the E Street Band and features twelve new Springsteen compositions plus two bonus tracks. It is the fourth collaboration between Springsteen and Brendan O'Brien, who produced and mixed the album.
Track list:
1. Outlaw Pete
2. My Lucky Day
3. Working On a Dream
4. Queen of the Supermarket
5. What Love Can Do
6. This Life
7. Good Eye
8. Tomorrow Never Knows
9. Life Itself
10. Kingdom of Days
11. Surprise, Surprise
12. The Last CarnivalBonus tracks:
The Wrestler
A Night with the Jersey Devil
Springsteen said, "Towards the end of recording Magic, excited by the return to pop production sounds, I continued writing. When my friend producer Brendan O'Brien heard the new songs, he said, 'Let's keep going.' Over the course of the next year, that's just what we did, recording with the E Street Band during the breaks on last year's tour. I hope Working on a Dream has caught the energy of the band fresh off the road from some of the most exciting shows we've ever done. All the songs were written quickly, we usually used one of our first few takes, and we all had a blast making this one from beginning to end."
Working on a Dream is Bruce Springsteen's twenty-fourth album and was recorded and mixed at Southern Tracks in Atlanta, GA with additional recording in New York City, Los Angeles, and New Jersey. [press release from www.shorefire.com]
The album drops just five days before Bruce and the E Street Band play the halftime show at Super Bowl XLIII. A preview of the album's title track came last night on NBC's Sunday Night Football, a 90-second edit of the song over halftime highlights:
------
Kiertueestakin huhutaan. Eurooppaa pitäisi kiertää maalis-huhtikuussa. No, keväiset suurkaupungit ovat kuulemma ihan kauniita. Toistaiseksi niissä onkin tullut poikettua vaan kesäisin ja syksyihin.
keskiviikkona 22. lokakuuta 2008
Hanoi Rocks lopettaa
...taas.
Tällä kertaa kuitenkin ilmeisesti Mike ja Andy ovat ihan hyvissä väleissä kuopaamassa bändiä. Ainakaan viime viikonloppuna Anttilasta bongattu Monroe ei ollut ripottelemassa tuhkaa itsensä päälle vaan osteli levyjä ihan hyväntuulisena.
Sanokaa mitä sanotte nuoriso, mutta Hanoi on ehdottomasti yksi Suomen kaikkien aikojen bändejä, noin top kolmessa ellei jopa kaikkein kovin. Henkilökohtaisesti arvostan varsinkin bändin kovaa live-kuntoa. Ainakin uudelleen syntymisen jälkeen keikat olivat todella timmejä, eikä suurempaa nautintoaineista johtuvaa epätarkkuutta ollut havaittavissa. Ei ainakaan niinä kahtena kertana, kun minä bändin katsastin.
Kun joskus tulevaisuudessa listataan Suomen kovimpia bändejä ikinä, yksi iso mittari tullee olemaan ulkomailla saavutettu maine ja mammona. Siinä katsannossa Hanoi Rocks ja HIM tulevat löytymään samalta listalta. Live-kuntoa mittatikkuna käyttäen voisin suorittaa paremmuusvertailuja, mutta en viitsi. Siitä tulisi melko yksipuolista vertailua. Kukin voi vertailla ihan itsekseen ja päätyä haluamiinsa johtopäätöksiin.
Hanoi Rocks vs. HIM
Tällä kertaa kuitenkin ilmeisesti Mike ja Andy ovat ihan hyvissä väleissä kuopaamassa bändiä. Ainakaan viime viikonloppuna Anttilasta bongattu Monroe ei ollut ripottelemassa tuhkaa itsensä päälle vaan osteli levyjä ihan hyväntuulisena.
Sanokaa mitä sanotte nuoriso, mutta Hanoi on ehdottomasti yksi Suomen kaikkien aikojen bändejä, noin top kolmessa ellei jopa kaikkein kovin. Henkilökohtaisesti arvostan varsinkin bändin kovaa live-kuntoa. Ainakin uudelleen syntymisen jälkeen keikat olivat todella timmejä, eikä suurempaa nautintoaineista johtuvaa epätarkkuutta ollut havaittavissa. Ei ainakaan niinä kahtena kertana, kun minä bändin katsastin.
Kun joskus tulevaisuudessa listataan Suomen kovimpia bändejä ikinä, yksi iso mittari tullee olemaan ulkomailla saavutettu maine ja mammona. Siinä katsannossa Hanoi Rocks ja HIM tulevat löytymään samalta listalta. Live-kuntoa mittatikkuna käyttäen voisin suorittaa paremmuusvertailuja, mutta en viitsi. Siitä tulisi melko yksipuolista vertailua. Kukin voi vertailla ihan itsekseen ja päätyä haluamiinsa johtopäätöksiin.
Hanoi Rocks vs. HIM
keskiviikkona 15. lokakuuta 2008
Levyarvostelu: Tom Morello - The Fabled City
Tällaisia aloin aikani kuluksi rustaamaan, että pysyisi jonkinmoinen tuntuma sitä odotellessa, että joku alkaisi juttuja haluta enemmänkin. On arvosteluja ennenkin eri yhteyksiin tullut kirjattua, mutta jos nyt yrittäisi suht säännöllisesti luoda jotain. Näitä ilmestynee silloin tällöin, eli silloin kun jokin levy tavalla tai toisella liikuttaa tai jättää kylmäksi.
--------------------------------------
Tom Morello - The Nightwatchman: The Fabled City (Epic/Red Ink)
40 minuuttia yhteiskuntakriittistä amerikkalaista ajankuvaa
Mainiona Rage Against The Machine -kitaristina tunnetuksi tullut Tom Morello on hypännyt toistamiseen parin vuoden sisällä The Nightwatchman-aliaksensa nahkoihin ja levyttänyt kuulijoiden iloksi 11 amerikkalaista yhteiskuntaa luotaavaa laulua.
The Fabled Cityn yhteiskunnalliset sävyt pomppaavat näkyviin pelkästään kansivihkoa selaamalla. Vaikka ei tuntisi RATM:n ja Morellon historian yhteiskunnallisia aspekteja (bändi mm. esiintyi taannoin republikaaneja kritisoivan mielenosoituksen), sanoja lukemalla ei voi välttyä ajatukselta, että amerikkalaisen elämänmenon nykysuunnasta ja George W. Bushin hallinnon kritiikistä tässä on kyse. Useat biisit, esimerkiksi The King Of Hell ja Midnight In The City Of Destruction, jättävät melko vähän tulkinnanvaraa varsinkin julkaisuajankohdan huomioiden.
Musiikillisesti The Nightwatchman kulkee melko tuttuja latuja, vaikka pelkästään Rage Against The Machineen tutustuneen kulmakarvoja Morellon soolominän tekemiset oletettavasti kohottavatkin. Merkittävimpänä erona soolodebyytti One Man Revolutioniin on akustisen ilmaisun asteittainen häivyttäminen. Fabled Cityn syrjäisiltä kujilta on löytynyt paljon soittimia, joilla soundia tuetaan ja maustetaan mehevästi. Rujot tarinat ja raa’at soundit ovat kuitenkin edelleen eittämättömässä keskiössä. Monin paikoin Morellon musiikillinen ote tuokin luontevasti mieleen Nick Caven.
Tuottajan pöydän taakse on löydetty jälleen Brendan O’Brien, jonka kanssa Morello onkin tehnyt yhteistyötä jo viime vuosikymmenen puolivälistä lähtien. Viime vuodet O’Brien on puuhaillut pääasiassa Bruce Springsteenin tuottajana, mutta Nightwatchmanin seurassa Atlantan miehen tuotannollinen ääni kuulostaa oikeammalta ja omalla vinksahtaneella tavallaan luonnollisemmalta kuin Springsteenin klaanin parissa.
Keksitty kaupunki on paikka, jossa vierailee ristiriitaisin tuntein. Toisaalta mielellään, sillä Nightwatchmanin maailma on kiehtova. Kurkistus amerikkalaisen unelman kääntöpuolelle on kuitenkin äärimmäisen raskas. Silmien ja korvien eteen levittäytyvät maisemat eivät ole lainkaan viehättäviä vaan näkemäänsä jopa hieman pelkää. Karmeinta onkin, että ehdottomuudellaan Morello saa kuulijansa vakuuttumaan siitä, ettei Fabled City ole lainkaan keksitty.
****
--------------------------------------
Tom Morello - The Nightwatchman: The Fabled City (Epic/Red Ink)
40 minuuttia yhteiskuntakriittistä amerikkalaista ajankuvaa
Mainiona Rage Against The Machine -kitaristina tunnetuksi tullut Tom Morello on hypännyt toistamiseen parin vuoden sisällä The Nightwatchman-aliaksensa nahkoihin ja levyttänyt kuulijoiden iloksi 11 amerikkalaista yhteiskuntaa luotaavaa laulua.
The Fabled Cityn yhteiskunnalliset sävyt pomppaavat näkyviin pelkästään kansivihkoa selaamalla. Vaikka ei tuntisi RATM:n ja Morellon historian yhteiskunnallisia aspekteja (bändi mm. esiintyi taannoin republikaaneja kritisoivan mielenosoituksen), sanoja lukemalla ei voi välttyä ajatukselta, että amerikkalaisen elämänmenon nykysuunnasta ja George W. Bushin hallinnon kritiikistä tässä on kyse. Useat biisit, esimerkiksi The King Of Hell ja Midnight In The City Of Destruction, jättävät melko vähän tulkinnanvaraa varsinkin julkaisuajankohdan huomioiden.
Musiikillisesti The Nightwatchman kulkee melko tuttuja latuja, vaikka pelkästään Rage Against The Machineen tutustuneen kulmakarvoja Morellon soolominän tekemiset oletettavasti kohottavatkin. Merkittävimpänä erona soolodebyytti One Man Revolutioniin on akustisen ilmaisun asteittainen häivyttäminen. Fabled Cityn syrjäisiltä kujilta on löytynyt paljon soittimia, joilla soundia tuetaan ja maustetaan mehevästi. Rujot tarinat ja raa’at soundit ovat kuitenkin edelleen eittämättömässä keskiössä. Monin paikoin Morellon musiikillinen ote tuokin luontevasti mieleen Nick Caven.
Tuottajan pöydän taakse on löydetty jälleen Brendan O’Brien, jonka kanssa Morello onkin tehnyt yhteistyötä jo viime vuosikymmenen puolivälistä lähtien. Viime vuodet O’Brien on puuhaillut pääasiassa Bruce Springsteenin tuottajana, mutta Nightwatchmanin seurassa Atlantan miehen tuotannollinen ääni kuulostaa oikeammalta ja omalla vinksahtaneella tavallaan luonnollisemmalta kuin Springsteenin klaanin parissa.
Keksitty kaupunki on paikka, jossa vierailee ristiriitaisin tuntein. Toisaalta mielellään, sillä Nightwatchmanin maailma on kiehtova. Kurkistus amerikkalaisen unelman kääntöpuolelle on kuitenkin äärimmäisen raskas. Silmien ja korvien eteen levittäytyvät maisemat eivät ole lainkaan viehättäviä vaan näkemäänsä jopa hieman pelkää. Karmeinta onkin, että ehdottomuudellaan Morello saa kuulijansa vakuuttumaan siitä, ettei Fabled City ole lainkaan keksitty.
****
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
