Automaation ihmeet

I'm grumpy old man...


Viime aikoina olen taas ehtinyt vierailla säännöllisesti Turun mainiossa uudessa pääkirjastossa. On valoisaa ja avaraa ja hyllytilaa ja kahvilaa...

Ei, tällä kertaa en valita siitä, että kirjasto on aivan liian meluisa ja torin omainen. Minusta kun kirjaston pitää olla hiljainen, nuhruinen ja hieman sekava niin, että tenttiin luvun voi jättää hyvällä omatunnolla väliin kun tenttikirjaa "ei vaan löytynyt". Onneksi ainakin osa yliopiston kirjastoista täyttää vielä kaikki hyvän kirjaston tunnusmerkit.

Lähinnä olen hämmästellyt ja protestoinut hiljaa mielessäni kirjaston automaatisoitua 2000-lukulaista asiakaspalvelua. Teoshaut ovat aikaa sitten siirtyneet tietokoneelle ja sen hyväksyin jo hyvän aikaa sitten, mutta nykyään lainaamisen (menettelee) lisäksi myös palautus on täysin automaattinen.

Okei. Kaikki tämä menisi, mutta taannoin yritin palauttaa levyä tiskille niin nämä kolme (3) tiskin takana juorunnutta työntekijää eivät suostuneet ottamaan levyä vastaan. Mietin vaan että mistä ihmiset (pienen) palkkansa saavat...

Listataan laulajia

Rolling Stone keräsi taannoin muusikoiden ja muiden alan vaikuttajien mielipiteitä rock-aikakauden (ilmeisesti tässä ajatellaan aikaa n. 1950 -->) parhaista laulajista. Varsin sekalaisen seurakunnan mielipidekavalkadi on odotetusti kirjava. Myös osa lapuista oli aavistuksen vaikeaselkoisia, mielestäni.

Käsialanäytteitä

Rolling Stonen grafologit kuitenkin ilmeisesti ovat asiansa osaavaa väkeä, sillä äänet saatiin laskettua ja laadittua Virallinen Totuus.

Listat ovat listoja ja niitä on hauska analysoida ja kritisoida. Kritiikki on parhaimmillaan silloin, kun se on puhtaasti subjektiivista vailla minkäänlaista objektiivisuutta ja/tai asiantuntemusta. Siksi pettymyksekseni pitää todeta RS:n listan olevan noin laajaksi pooliksi melko hyvin jäljillä.

Alla kuitenkin oma listani. Sijat 1-3 ovat kiveenhakattuja, vaikka Freddien asettaminen Arethan edelle vaati jonkinmoista pähkäilyä. Siitä alaspäin järjestys vaihtunee päivän mukaan. Muutaman unohdetun nimenkin varmasti muistan heti kun julkaisu-nappia painan...

This is my truth, tell me yours

1. Freddie Mercury
2. Aretha Franklin
3. Sam Cooke
4. Dusty Springfield
5. Roy Orbison
6. Leonard Cohen
7. James Brown
8. Marvin Gaye
9. Johnny Cash
10. Otis Redding
11. Curtis Mayfield
12. Janis Joplin
13. Nina Simone
14. Frank Sinatra
15. Al Green
16. Ray Charles
17. Bruce Springsteen
18. Patti Smith
19. Sam Moore
20. Bon Scott

17 kaunista Eppua

Tässä on viiisi Eppua, viisi kaunista heppua...


Jos tämä olisi lehtijuttu teksti alkaisi varmaan jotenkin näin: Suomalaisen rockin epäjumala/dinosaurus/? Eppu Normaali julkaisee käynnissä olevan kiertueensa kaikki keikat virallisina keikkataltiointeina. Jokainen 17 keikasta saa levymuotonsa vielä ennen joulua.

Tähän toiseen kappaleeseen tulisi sitten varmaan jotain höpöhöpöä yhtyeen menneestä punk-suuruudesta ja yli miljoonan levyn myynnistä ja siitä kuinka Syrjät&co. ovat soitelleet suomalaisen miehen (ja miksei naisenkin) syvimmän sielun e-kieliä jo yli 30 vuoden ajan...

---

Koska tämä ei ole lehtijuttu, tyydyn wanhana Eppu-diggarina toteamaan, että ajatus sinänsä on hyvä ja aiheuttaa allekirjoittaneessa A) tiettyä painetta vääntäytyä keikalle (lähin maasto tosin on joku porilainen kuppila, joten taitaa jäädä menemättä. Matka ei ole ongelma vaan kaupunki) tai B) hankkia valikoidut äänitteet itselleen.

Kallistun kiistatta jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Periaatteessahan jokainen noista olisi kiinnostava hankinta ja antaisi bändillekin mahdollisuuden rakentaa varsin maukkaita settejä fanien iloksi. Mutta käytyäni scouttaamassa parin ekan keikan settilistan Eppujen sivuilta, havaitsen tietyn ongelman. Seteissä ei ole tarpeeksi vaihtuvuutta, ainakaan vielä. Eppujenkin katalogista löytyisi reilusti enempään vaihtelua kun 3-4 biisiä per ilta. On sekin toki enemmän kuin joillain muilla bändeillä.

Seuraamme (tai ainakin minä seuraan) kuitenkin mielenkiinnolla kiertueen etenemistä. Joka tapauksessa kyseessä on Suomen oloissa mielenkiintoinen pelinavaus keskikaistan kautta. Toivottavasti siitä otetaan mittavan Eppu-koneiston taholta niin paljon irti, että julkaisuista on muillekin, kuin keikkaa jälkimainingeissa fiilisteleville, iloa.

BOSSTIME just around the corner

Backstreets kertoo ilouutisen, vaikka jouluunkin on vielä yli kuukausi.

-----

NEW ALBUM: WORKING ON A DREAM SET FOR JANUARY 27 RELEASE
It's official: Bruce Springsteen's new album is set for January 27 release on Columbia Records. Working on a Dream was recorded with the E Street Band and features twelve new Springsteen compositions plus two bonus tracks. It is the fourth collaboration between Springsteen and Brendan O'Brien, who produced and mixed the album.

Track list:
1. Outlaw Pete
2. My Lucky Day
3. Working On a Dream
4. Queen of the Supermarket
5. What Love Can Do
6. This Life
7. Good Eye
8. Tomorrow Never Knows
9. Life Itself
10. Kingdom of Days
11. Surprise, Surprise
12. The Last Carnival

Bonus tracks:
The Wrestler
A Night with the Jersey Devil

Springsteen said, "Towards the end of recording Magic, excited by the return to pop production sounds, I continued writing. When my friend producer Brendan O'Brien heard the new songs, he said, 'Let's keep going.' Over the course of the next year, that's just what we did, recording with the E Street Band during the breaks on last year's tour. I hope Working on a Dream has caught the energy of the band fresh off the road from some of the most exciting shows we've ever done. All the songs were written quickly, we usually used one of our first few takes, and we all had a blast making this one from beginning to end."

Working on a Dream is Bruce Springsteen's twenty-fourth album and was recorded and mixed at Southern Tracks in Atlanta, GA with additional recording in New York City, Los Angeles, and New Jersey. [press release from www.shorefire.com]

The album drops just five days before Bruce and the E Street Band play the halftime show at Super Bowl XLIII. A preview of the album's title track came last night on NBC's Sunday Night Football, a 90-second edit of the song over halftime highlights:

------

Kiertueestakin huhutaan. Eurooppaa pitäisi kiertää maalis-huhtikuussa. No, keväiset suurkaupungit ovat kuulemma ihan kauniita. Toistaiseksi niissä onkin tullut poikettua vaan kesäisin ja syksyihin.

Hanoi Rocks lopettaa

...taas.

Tällä kertaa kuitenkin ilmeisesti Mike ja Andy ovat ihan hyvissä väleissä kuopaamassa bändiä. Ainakaan viime viikonloppuna Anttilasta bongattu Monroe ei ollut ripottelemassa tuhkaa itsensä päälle vaan osteli levyjä ihan hyväntuulisena.

Sanokaa mitä sanotte nuoriso, mutta Hanoi on ehdottomasti yksi Suomen kaikkien aikojen bändejä, noin top kolmessa ellei jopa kaikkein kovin. Henkilökohtaisesti arvostan varsinkin bändin kovaa live-kuntoa. Ainakin uudelleen syntymisen jälkeen keikat olivat todella timmejä, eikä suurempaa nautintoaineista johtuvaa epätarkkuutta ollut havaittavissa. Ei ainakaan niinä kahtena kertana, kun minä bändin katsastin.

Kun joskus tulevaisuudessa listataan Suomen kovimpia bändejä ikinä, yksi iso mittari tullee olemaan ulkomailla saavutettu maine ja mammona. Siinä katsannossa Hanoi Rocks ja HIM tulevat löytymään samalta listalta. Live-kuntoa mittatikkuna käyttäen voisin suorittaa paremmuusvertailuja, mutta en viitsi. Siitä tulisi melko yksipuolista vertailua. Kukin voi vertailla ihan itsekseen ja päätyä haluamiinsa johtopäätöksiin.

Hanoi Rocks vs. HIM

Levyarvostelu: Tom Morello - The Fabled City

Tällaisia aloin aikani kuluksi rustaamaan, että pysyisi jonkinmoinen tuntuma sitä odotellessa, että joku alkaisi juttuja haluta enemmänkin. On arvosteluja ennenkin eri yhteyksiin tullut kirjattua, mutta jos nyt yrittäisi suht säännöllisesti luoda jotain. Näitä ilmestynee silloin tällöin, eli silloin kun jokin levy tavalla tai toisella liikuttaa tai jättää kylmäksi.


--------------------------------------

Tom Morello - The Nightwatchman: The Fabled City (Epic/Red Ink)



40 minuuttia yhteiskuntakriittistä amerikkalaista ajankuvaa


Mainiona Rage Against The Machine -kitaristina tunnetuksi tullut Tom Morello on hypännyt toistamiseen parin vuoden sisällä The Nightwatchman-aliaksensa nahkoihin ja levyttänyt kuulijoiden iloksi 11 amerikkalaista yhteiskuntaa luotaavaa laulua.
The Fabled Cityn yhteiskunnalliset sävyt pomppaavat näkyviin pelkästään kansivihkoa selaamalla. Vaikka ei tuntisi RATM:n ja Morellon historian yhteiskunnallisia aspekteja (bändi mm. esiintyi taannoin republikaaneja kritisoivan mielenosoituksen), sanoja lukemalla ei voi välttyä ajatukselta, että amerikkalaisen elämänmenon nykysuunnasta ja George W. Bushin hallinnon kritiikistä tässä on kyse. Useat biisit, esimerkiksi The King Of Hell ja Midnight In The City Of Destruction, jättävät melko vähän tulkinnanvaraa varsinkin julkaisuajankohdan huomioiden.
Musiikillisesti The Nightwatchman kulkee melko tuttuja latuja, vaikka pelkästään Rage Against The Machineen tutustuneen kulmakarvoja Morellon soolominän tekemiset oletettavasti kohottavatkin. Merkittävimpänä erona soolodebyytti One Man Revolutioniin on akustisen ilmaisun asteittainen häivyttäminen. Fabled Cityn syrjäisiltä kujilta on löytynyt paljon soittimia, joilla soundia tuetaan ja maustetaan mehevästi. Rujot tarinat ja raa’at soundit ovat kuitenkin edelleen eittämättömässä keskiössä. Monin paikoin Morellon musiikillinen ote tuokin luontevasti mieleen Nick Caven.
Tuottajan pöydän taakse on löydetty jälleen Brendan O’Brien, jonka kanssa Morello onkin tehnyt yhteistyötä jo viime vuosikymmenen puolivälistä lähtien. Viime vuodet O’Brien on puuhaillut pääasiassa Bruce Springsteenin tuottajana, mutta Nightwatchmanin seurassa Atlantan miehen tuotannollinen ääni kuulostaa oikeammalta ja omalla vinksahtaneella tavallaan luonnollisemmalta kuin Springsteenin klaanin parissa.
Keksitty kaupunki on paikka, jossa vierailee ristiriitaisin tuntein. Toisaalta mielellään, sillä Nightwatchmanin maailma on kiehtova. Kurkistus amerikkalaisen unelman kääntöpuolelle on kuitenkin äärimmäisen raskas. Silmien ja korvien eteen levittäytyvät maisemat eivät ole lainkaan viehättäviä vaan näkemäänsä jopa hieman pelkää. Karmeinta onkin, että ehdottomuudellaan Morello saa kuulijansa vakuuttumaan siitä, ettei Fabled City ole lainkaan keksitty.


****

Huhut vellovat

Hawk 105.7 -radiokanavan nettisivut kertovat tänä aamuna seuraavaa:

BRUCE SPRINGSTEEN: Album in January

We have confirmed that Bruce Springsteen and the E Street Band are recording a new album and that it will be released in the new year, prior to the band playing halftime at the Super Bowl on February 1st in Tampa, Florida. Brendan O'Brien, who produced The Rising and Magic for Bruce, has been behind the board at sessions in his Southern Tracks studio in Atlanta and Springsteen's Thrill Hill studio in New Jersey. While O'Brien would not confirm for us that Springsteen is recording, he did tell us that Bruce is "on an amazing creative roll right now." As we understand it, Springsteen plans to follow the album with a tour in the spring.

No niin. Tämähän on oikein kiva, jos/kun huhu pitää paikkansa. Enää pitäisi löytää a) aikaa b) rahaa tuota mahdollista kiertuetta varten. Super Bowlin jätän kyllä suosiolla väliin ja tyydyn katsomaan töllöstä. Tunnen kyllä ihmisiä (kyllä, monikossa), jotka ihan vakavissaan yrittävät liput jostain löytää tuohon viihde(- ja urheilu)spektaakkeliin. Ja siis nimenomaan vain tuon puoliaikashow'n vuoksi.

Urheilutoimittajuuden peruskurssi

Eli miten kysytään hyvä kysymys?

Yllä olevaa on joskus tullut itsekin pohdittua, kun urheilutoimittajuuden viidakossa toisinaan kahlaan. Myönnän, että itsekin on tullut joskus kyseltyä hieman sekavia, ylipitkiä ja itsensä selittäviä kysymyksiä. On se kuitenkin hyvä huomata, että myös ammattilaiselta karkaa mopo toisinaan näpeistä.

Tänään oli muuten paikallisella jääkiekko-Palloseuralla tiedotustilaisuus. Olin mielessäni valmistellut jopa jonkun ajankohtaisen ja mielestäni olennaisen kysymyksen päävalmentajalle esitettäväksi. No herra Virta ei saapunut paikalle. Paikalla olivat sentään Kyle ja Jamie. Toivotaan, että uusien tulokkaiden ammattimaisuus ei rajoitu pelkästään ympäripyöreään hokijargoniin.

Penalle töitä

Pentti Matikainen on saanut uuden työpaikan kertoo Jatkoaika.

Sinänsä voisin kuvitella tuon olevan hyvä siirto Ässiltä. Pentti on ainakin allekirjoittaneen mielestä ihan pystyvä kaveri, varsinkin jos joku toinen kertoo taloudelliset realiteetit ja pitää huolen, ettei Pentti hypi raamien ulkopuolelle.

Sen sijaan pestin pituus kohottaa kulmakarvoja. Vuoden 2008 loppuun? Ja nyt eletään siis syyskuun jälkimmäistä puoliskoa. No, ehkä sopimuksessa on jonkinmoinen optio siltä varalta, että homma menisi hyvin.

Joka tapauksessa jotenkin uutta tervehenkisyyttä, tai ainakin yrittämistä, Ässien taholta. Seuraava askel lienee uskottavan ja ammattitaitoisen päävalmentajan hankkiminen. Jännittää lähinnä kestääkö tämä prosessi keväälle vai natsaako ennen joulua.

Kuka vie mediapelin?

Tänään on sitten kauan (?) odotettu kotiavaus Tepsillä edessään, jääkiekossa nimittäin. Saa nähdä pystyykö kamppailemaan jalkapallopuolen kanssa medianäkyvyydestä. Futis-Tepsihän pudotti eilen oman Mara-pomminsa. Yllättävää kyllä, mutta kuitenkin odotettua ja jossain päin jopa toivottua. Ajankohta tuntuu kyllä hieman paniikkitoiminnalta. Eiköhän ne mitskut menneet jo, vai?

Mutta siis tänään ensimmäinen kotimatsi Artukaisissa. Päivän Turun Sanomat, jolla jääkiekkopuoleenkiin on omat melko... selkeät kontaktinsa, ei promoa tapahtumaa suuresti. Urheilusivujen pienellä kaikuluotaamisella selviää, että etusivulle on aseteltu Mara-uutiset. Seuraavalla sivulla on pieni juttu loukkaantuneesta vastuunkantajasta. Vieressä isolla kuvalla varustetussa jutussa kirjoitetaan entisistä TPS-pelureista (Alatalo, Eronen, Mikkola), jotka ovat käyneet jäällä TuTon kanssa, eivätkä lausunnot Ruissalon suuntaan ole kaikkein ruusuisimpia.

No varmasti tulee vielä sekin aika, jolloin Tepsin playoff-juna on taas raiteillaan ja puolustuspeli venyy kuminauhan tavoin, ainakin TS:n sivuilla.

Ei sen puoleen, onhan promo-läpyskässä jotain hyvääkin. Aukeaman verran nimiä. Jo 2487 kannattajaa on antanut tukensa... Siitä vaan bongailemaan tuttujen nimiä tai sitä että nimet puuttuvat.


P.S. Lehteä lukemalla selvisi sekin, että Mikko Rautee on purkanut sopimuksensa Saksassa. Tästäkö apuja Tepsin senttiripulaan? Tai ehkä jonkun pitäisi kertoa Rakulle, että TuTon ensimmäisen maalin tekijä saa nykyään kebab-annoksen.

Jariton joukkue

Palataanpa vielä hetkeksi pohtimaan eilistä...


Eilisen MM-karsinnan avausmatsi Suomi-Saksa oli a) tuloksellisesti ehkä pieni pettymys b) hyvä tulos, mikäli iltapäivälehtiä on uskominen. No, ainakin lähtökohdat alkaneeseen karsintaan ovat hyvät.

Okei, ei Suomi vielä ihan kuuta taivaalta saa. Kansallinen huipputaso on vielä varsin kapea and all that shit.

Unohdetaan hetkeksi pieni kansalliseen luonteeseen kuuluva tarve pettyä ja maalailla kehnoa tulevaisuutta kulman taakse. Pelihän oli huikea. Ensinnäkin Suomi pelasi tasan Saksaa, Saksaa, siis Saksaa, vastaan. Myönnetään suhtauduin Suomen mahdollisuuksiin pessimistisesti. En olisi ikinä uskonut moiseen tulokseen. Toisekseen ja olennaista on se, millaisella pelillä tasuri tuli. Jo ensimmäisen vartin aikana näkyi, ettei ainakaan asenteesta pätkisi. Se oli ehkä näkyvin, ja tulevaisuutta ajatellen myös suurin, parannus entiseen.

Kolmannekseen on olennaista huomata, että Jari "Kuningas" Litmanen ei pelannut. Rohkenen väittää, että hyvä niin. Tapoihin kun kuuluu, että kun Kunkku on kentällä, peliä pelataan Kunkun kautta. Kun ei ollut Kuningasta, jolle syöttää, piti tehdä omia ratkaisuja. Ei välttämättä huono juttu. Väitän, että jos Jari olisi kentällä ollut, Suomi ei olisi kyennyt yhtä nopeaan peliin kuin se nyt kykeni.

Odotamme mielenkiinnolla jatkoa. Sitä seuraa noin kuukauden päästä. Nyt kuitenkin aika keskittyä lätkään. Avauskiekon putoamiseen runsas kolme ja puoli tuntia. Vähän jännittää jo, vaikka turkulaisittain liigan ennakkoasetelmat eivät suuria lupaakaan. Mutta ehkä jalkapallon innoittamana... Eipä pelaa Tepsissäkään yhtään Jaria.

Pim,olet hypnotisoitu

Eikun siis haastettu.

Nikkola haastoi meikäläisen hyvän asian puolesta. Ehdot ovat seuraavat:

Listaa viisi laulua, joista pidät tällä hetkellä. Ihan sama, mitä genreä ne ovat, millaiset sanat niissä on tai ovatko ne edes hyviä, mutta niiden täytyy olla lauluja, joista todella nautit tällä hetkellä. Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia. Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!






1. The Hold Steady: Constructive Summer

Kivat kitarat, kiva koorus ja niin edelleen. Ja sitä paitsi sisältää pophistorian nerokkaimpiin lukeutuvan lainin: Raise a toast to Saint Joe Strummer/I think he might have been our only decent teacher.

2. The Gaslight Anthem: Drive

Paras uusi löytö hetkeen. New Jerseyn rock-romantiikkaa päivetettynä 2000-luvulle. Tasalaatuista parhautta. Vielä kun löytyisi debyyttilevy, jolta tämäkin klippi on.

3. Scandinavian Music Group: Vieläkö soitan banjoa?

Innostuin taannoin DBTL:ssa keikalla nähtyäni. Taitavat soittajat ja ihana laulaja on kombinaatio, joka yleensä vetoaa. Niin tälläkin kertaa. Kunhan tulee syksy voin käpertyä punaviinipulloon ja velloa surussa. Tämä biisi ikään kuin vaatii sitä.

4. Kid Rock: All Summer Long

Kid Rockin ilmeisesti täsmäkesähitiksi kynäilemä semi-ärsyttävä renkutus, jossa lainattu yhtä ja toista. Ansioksi laskettakoon (kai) se, ettei lainailu jää keneltäkään huomaamatta. Tuskin kestää kovin kauaa kulutusta, mutta menee jonkin aikaa ihan kivasti. Tapoihini kuuluvasti olen tämänkin bongasin kaksi kuukautta kesän jälkeen.

5. Bruce Springsteen: Sherry Darling

Jottei maine ihan menisi, laitetaan pakollinen Springsteen tähänkin. Jokainen listani vaatii sen. Henkilökohtainen Bruce-lottoni arpoi tällä kertaa tämän. Tällainen "tyttöjä ja autoja" -ralli, mutta on niitä muitakin.



Haastetaanpa Sadekoira, Neiti Takkutukka ja Kiiluva. Ai niin, viisi piti haastaa. No, sovitaan ettei mulla ole kavereita.

Hatut päästä osa 2

Tällä kertaa kuitenkin varsin positiivisessa mielessä.


Timo Nummelin. Googlettakoon, jotka eivät nimeä tunne. Ainoa oikea TPS-ikoni täyttää sunnuntaina 60 vuotta. Tänään on kahvitarjoilu Olkussa 14-17. Menkää sinne, jotka ehditte.

Tutkiskelin tuossa TPS-pakistoa. Pitäisikö ehdottaa seurajohdolle, että hilaisivat sen numeron 3 hallin katosta, vaikka Petteri ei Turkuun olekaan vielä palaamassa. Toki Numppa itse naurahtaen kieltäytyisi, jos paluuta hänelle joku ehdottaisi. Viimeisen päälle herrasmiehenä Nummelin toki tajuaa, ettei se olisi parikymppisille eteenpäin pyrkiville jääkiekkoilijoille kovin hyvää mainosta, jos ja kun 40 vuotta vanhempi pappa olisi pakkien parhaimmistoa.

Hatut päästä

Tarkoitus oli herättää blogi henkiin hieman iloisemmissa merkeissä, mutta kun tämä uutinen minut tavoitti, sitä ei voinut jättää huomiotta.

Don LaFontaine RIP.

Jaa siis kuka? No, trailerihemmo tietysti. Lisävalaistusta asiaan tarjoaa Iltalehden netti-tv.

Joskus aikanaan sitä tuli porukalla kavereiden kanssa pitkään ja hartaasti mietittyä, kuka on tuo mystinen ääni trailereiden takana. Kirjoitin aiheesta jopa novellirungon hieman Kummeli-hengessä. Kummelithan aikanaan tekivät sketsin "Totuus joulupukista". Mahtava sketsi. Harmi vain, että novelli on kadonnut johonkin ajan hampaan puristuksessa. Ehkä se olisi pienellä päivityksellä jopa ihan lukukelpoinen.

Jotain uutta, jotain vanhaa...

...toivottavasti piakkoin.

Olen hahmotellut tekeväni tänne pian hieman uudentyyppistä sisältöä. Osoite säilyy, tekijä säilyy, sisältö ehkä muuttuu ja päivitysväli luultavasti tihenee.

Soon but not yet.

SE tapahtuu

Tänään on se päivä, josta kysytään vuosien päästä: missä olit kun SE tapahtui?

Tänään SE tapahtuu Espooossa alkaen kello 18.30. Silloin pelataan neljäs SM-liigan finaali vuosimallia 2007-08. Ottelusarja on Kärpille 2-1, mutta tämän illan jälkeen 2-2 ja sen jälkeen... Elämme kovia aikoja ystävä hyvä, sanoisi Aku Ankan puhuva koira. Valta kotimaisen kiekon kärjessä on muuttumassa.

Lähihistorian kirjoista on nopeasti nähtävissä, että valta suurseuralta toiselle on ennenkin tapahtunut keskinäisissä ottelusarjoissa. Jotta TPS saadaan mainittua samassa yhteydessä kuin tämän vuoden finaalit otetaan esimerkki sieltä.

Kaudella 1988-89 semifinaaleissa kohtasivat TPS ja Tappara. Tappara oli hallitseva triplamestari, mutta niin vain nälkäinen turkulaisporukka tuli 2-0 otteluvoitoista rinnalle ja ohi. Finaalit Hannu Aravirran JYPiä vastaan olivat sitten melko helppoa kauraa (those were the days...).

2003-04 menestyksestä pöhöttynyt TPS kohtasi finaaleissa nälkäiset Kärpät. Kärpät oli halukas ja tuore joukkue, joka halusi voittaa viikatemiehen kourissa korisseen ex-suurseuran. Vaikka Palloseuran tuhon siemenet oli kylvetty jo aiemmin, tuosta finaalitappiosta alkoi katastrofaalinen persliuku.

Nyt olemme tilanteessa, jossa kylläinen Kärpät kohtaa nälkäisen Bluesin, joka pelaa ensimmäisiä finaalejaan... Kiekossa marginaalien ollessa edes jossan määrin pieniä, niin kuin nähdäkseni nyt, hengellä on ollut tapana jyrätä materian yli. Joskus siihen riittää yhdenkin yksilön rajaton päättäväisyys (Ilves 1985).

Hataran historialuennon, ja uskoni historian kertautuvuudesta, tueksi esitän vahvoja mielipiteitä sekä joitakin faktoja.

- Bluesilla on viimein perusfasiliteetit kunnossa.
- Joukkueelle on viimeisen parin vuoden aikana muotoutunut selkeä toimintastrategia, jonka mukaan toimitaan.
- Seuran juniorit ovat vuosia olleet kotimaisen kiekkoskenen kärkeä.
- Seurassa on paljon osaavia ihmisiä (valtakunnan johtavaa pelaajakoordinaattoria Jukka Holtaria ei voi sivuttaa. Aiemmin varsin rajallisella rahalla kilpailukykyisiä jengejä Jyväskylään koonnut Holtari on Espoossa saanut hieman enemmän rahaa käyttöönsä ja tulokset alkavat näkyä).
- Vaikka Salonojan Jussin Visa ei ehkä vingukkaan Bluesin hyväksi aivan yhtä kiivaasti kuin aiemmin, niin kyllä sitä rahaa silti on. Eikä Espoossa tarvitse täristä kauheasti, vaikka pari tilikautta olisivatkin hiukan pakkasella. Tietynlainen taloudellinen turvallisuus ja mahdollisuus pitkäjänteisyyteen ovat näissä jutuissa kuitenkin aika isoja tekijöitä. (Tämän saman teeman ympärillä varmaan futis-Tepsin suhteen tullaan tänä sesonkia kirjoittamaan ainakin joitakin palstamillimetrejä).

En toki usko Kärppien kokevan samanlaista avaruudesta allikkoon -syöksyä kuin TPS:n, mutta 2000-luvun dominanssi on murtumassa ja tulee murtumaan.

Eli jos SE ei tänään tapahdu, niin SE tapahtuu myöhemmin, ehkä ensi kaudella tai sitä seuraavalla, mutta SE tapahtuu. Vääjäämättä. Seuraava todellinen suurseura tulee Espoosta.

(Ja jos SE ei tapahdu tänä keväänä, syy löytyy Bluesin maalilta).

Tusinatop: maaliskuu 2008

1. Erykah Badu: New Amerykah pt. 1 (levy)
2. Whiskeytown: Faitless Street (levy)
3. Henk. koht nostalgialevyt (J. Karjalaisen Tähtilampun alla etunenässä)
4. Edelliseen liittyen myös Miljoonasateen (lähes) koko tuotanto
5. Raymond Carver: Rivi riviltä, lyönti lyönniltä (runokokoelma)
6. Juhani Peltonen: Elmo (kirja)
7. John Steinbeck: Ystävyyden talo (kirja)
8. The Clash: The Clash (levy)
9. Neil Young: Zuma (levy)
10. There will be blood (leffa)
11. Lehti
12. Adele: 19 (levy)

Kupittaalla pelataan taas finaaleja

Tänään se alkaa! Turkulaisen lätkäkauden odotettu ja ennakoitu huipentuma. TuTo pelaa Mestiksen finaaleja Kajaanin Hokkia vastaan tänään Kupittaalla klo 18.30 alkaen. Jos ei pääse paikalle, spektaakkelia sopii seurata vaikkapa Urheilukanavan kautta. Sitä ennen kannattaa paneutua Jatkoajan ottelusarjaennakkoon.

Odotettavissa on huikeat finaalit. Ellei jotain kummaa tapahdu, nähdään tänään kauden parasta kiekkoa Turussa kaikki sarjat huomioiden. Hokinkin pelillinen identiteetti rakentuu kuitenkin hyökkäyksen kautta, joten odotettavissa iloista peliä. Ikakin on jo useampaan kertaan ehtinyt todeta eri medioissa, ettei hyökkäyspelaamista TuTossa ainakaan aleta suitsia tässä vaiheessa kautta. Miksi pitäisikään?

Kyseessä on melko varmasti viimeinen kerta vähään aikaan, ainakin tällä vuosikymmenellä, kun Turussa kiekkofinaaleja pelataan, missään sarjassa tai missään ikäluokassa C-junnuista vanhempien sarjoissa. TuTon jengistä lähtee päävalmentajan lisäksi pari kentällistä pelaajia, eikä moisen aukon täyttäminen ole yhden yön juttu. Varsinkin kun samalla melko varmasti koko viime vuosina rakennettu pelillinen identiteetti poistuu ovesta. Valmentajahuhuissa pyöritellyt nimet kun eivät tuppaa vakuuttamaan. Ei kai vaan uusi koutsi tule Raumalta?

Tepsistä ja finaaleista ei parane oikeastaan edes puhua tässä yhteydessä. Liigassa työ on kesken ja junioritoiminta melko lailla kuralla. Taannoin käynnistetty Hockey Akatemiakin toripuheiden perusteella lähinnä yhden egomaanikon vitsi. No, riitääpähän herra rehtorilla ainakin aikaa tv-kommentaattorin hommiin.

Koska kaupungin kiekkoskenen tila on mikä on, tuntuu jotenkin oikeutetulta, että finaalit ovat Kupittaalla. Uuteen halliin on saatu mukavasti puhallettua vanhan jääladon henkeä: katsomot ovat lähellä kenttää, katto matalalla ja lihapiirakat hyviä. Vain koko päädyn seisomakatsomo, jossa itsekin tuli paleltua nuorempana kolme tuntia ennen matsia, puuttuu. Nopealla tarkastelulla en löytänyt, monesko finaalisarja nyt Kupittaalla käynnistyy. Aika mones kuitenkin. Edellisetkin finaalit pelattiin Kupittaalla muuten. Muutaman tunnin päästä alkavat pelit ovat kuitenkin uuden Kupittaan ensimmäiset finaalit.

Tänään turkulaisilla on hyvä sauma näyttää, että myös tämän kaupungin ihmisistä lähtee ääntä. Puitteiden ainakin pitäisi olla kunnossa, kaikin mahdollisin tavoin. Melkein alkaa itseänikin jänskättää.

RIP Jyrki Hämäläinen 1942-2008

Luin asiasta juuri. Enemmän asiasta Ylen sivuilta.

Asiaa tultaneen myös puimaan näyttävästi esimerkiksi huomisissa iltapäivälehdissä.

Ei minulla omakohtaista kokemusta "Jyräyksestä" ole. Tai edes mitään painavaa sanottavaa. Kaikin puolin isosta kulttuurivaikuttajasta kuitenkin on kysymys. Turvallisin mielin voin sanoa Hämäläisen vaikuttaneen kotimaan musiikkikentällä merkittävästi.

Kimi, Heikki ja ne muut

Tänä viikonloppuna kuulemma alkaa taas autolla kaartelu, jota koko Suomi on kuumeisesti odottanut pitkän ja kylmän talven. Eli Kimi, Heikki ja ne parikymmentä muuta ajavat taas kilpaa.

Hyvin vähällä perehtymisellä voin heittää valistuneen veikkauksen siitä, että viime kauden tapaan Räikkönen ja Hamilton taistelevat mestaruudesta kiivaimmin. Henkilökohtaiset sympatiat ovat nuoren Britin puolella, mutta uskon Räikkösen silti olevan vahvemmilla. Mestaruus on luultavasti tehnyt Kimistä paremman kuskin. Ainakin hänestä huokuu ennennäkemätön tekemisen riemu, joka ei voi olla aivan huono juttu rattihommissakaan. Lisäksi Hamiltonilla on aivan erilaiset paineet niskassaan ja yleensä toinen kausi on muutenkin hankala.

Kahden ylivertaisen tallin kakkoskuljettajien suhteen luotan enemmän Massaan kuin Kovalaiseen. Ennen muuta Massalla on etunaan tuttu talli. Enkä muutenkaan pidä Kovalaista niin kovana kuskina kuin kotimaan lehdistö. No, ehkä H:n suoritukset osoittavat minun olevan väärässä.

Suurten tallien lisäksi tuplamestari Fernando Alonson tie epäilemättä kiinnostaa monia. Kausi, varsinkin sen alku, on espanjalaiselle tuskainen. Auton kehitystyö on pahasti kesken. Uskon, että loppukaudesta Alonso saattaa yksittäisissä kisoissa, lähinnä hitailla radoilla, haastaa kärkeä, mutta muutoin aika kulunee sijoilla 5-8.

Jottei uuden kauden alla todellisuus hämärtyisi "kaikkien aikojen F1-kauden kynnyksellä", youtube tarjoaa kuvallisen johdatuksen perusasioiden äärelle.

Tusina top: helmikuu 20008

1. En vaan osaa -sarjakuvablogi
2. Sarjakuvataiteilija Paloniemen muut ihanat työt (Tassutellen ja Kiroileva siili)
3. Maija Vilkkumaa: Hei tie (biisi)
4. Karvinen miinus Karvinen -nettisarjis
5. Länen-Jukan keikka Vanhassa Dominossa 29.2.2008
6. George Straits: All my ex's live in Texas (biisi)
7. Maija Vilkkumaa: Ilta Savoyssa (levy)
8. The Meters: Rejuvenation (levy)
9. Nick Cave & The Bad Seeds: B-sides & Rarities (levy)
10. Pete Seeger
11. The Meters: Fire On The Bayou (levy)
12. Neil Young: Zuma (levy)

Ennen playoffeja

Jääkiekossahan kevään huipennus alkaa tänään huippujännittävillä säälipleijareilla. Tälläkin kertaa Jatkoaika kyykyttää jälleen muita medioita playoff-juttujen yleisellä parhaudellaan.

Ennen sarjan alkua minäkin listasin runkosarjan loppujärjestyksen, kun sitä kyseltiin. Se on tuossa alla ja suluissa toteutunut järjestys.

1. Kärpät (Kärpät)
2. HPK (Blues)
3. Jokerit (Jokerit)
4. HIFK (Tappara)
5. Tappara (JYP)
6. Blues (Pelicans)
----------
7. JYP (HIFK)
8. Pelicans (Ilves)
9. Lukko (Lukko)
10. Ilves (TPS)
-------
11. TPS (SaiPa)
12. Ässät (HPK)
13. KalPa (KalPa)
14. SaiPa (Ässät)


Nopean analyysin jälkeen voin todeta yllättäneeni itseni. Yleensä kaikki tämäntyyppiset veikkaukset ovat menneet syvälle metsään.

Oikeastaan vain yksi joukkue eli HPK meni metsään vauhdilla, kuten varmasti organisaatiossa itsessäänkin ajatellaan. Kyynelehtiessäni huonoa arviointikykyäni voin vain lohduttautua sillä, etten varmasti ollut ainoa joka Kertsin esityksiin pettyi.

Listailin kauden alla myös pistepörssin voittajia ja muita yksilöpalkittuja. Voisin laittaa ne tähän, mutta kannettavan syövereistä en viiden minuutin etsimisellä löytänyt niitä, joten ei niitä nyt sitten enää ole. Voisin istuinlihastuntumalta veikata, että ne menivät hiukan runkosarjasijoituksia enemmän metsään.

Stanley Cup Turkuun

Menetkö Sinä katsomaan ensi kesänä Stanley Cupia, kun Saku K tuo pytyn Turkuun?


Kun Turussa lätkäkevät ei tarjoa yllätyksiä (Tepsin kausi päättyy kuluvan viikon sunnuntaina tai viimeistään heti ensi viikon alussa ja TuTo vie Mestiksen vaikka painohousut jalassa), voi kukin tahoillaan keskittyä miettimään yllä olevaa kysymystä.

Toisin sanoen on aika liittyä siihen valistuneiden lätkätoimittajien armoitettuun joukkoon, jotka rummuttavat paraatin kulkevan tuttua reittiä, kun Canadiens ensi kesänä vääjäämättä vie Stanley Cupin 24. kerran. Toki tiesin tämän jo alkusyksystä, kun Karhuherra sen kertoi.

Laajemmin Carey Price -ilmiöön voi tutustua esimerkiksi Jatkoajan tuoreesta jutusta by Juha Hiitelä. Linkki tarinaan tässä.

Brittityttöinvaasio levyhyllyyn

Taannoin tuli hehkutettua saapunutta kevättä. No, kuten ainakin Turussa tänään huomattiin, on kevääseen ehkä vielä hetki. Ehkä myös musiikillisesti.

Muutama päivä sitten innostuin sellaisesta parikymppisestä hypetetystä brittitytöstä kuin Adele. Ensikuulemalta ei mitenkään kauhean erityistä: ihan kivaa musiikkia, ihan kivat sanat ja ihan kiva ääni. Mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen tässä on jotain kovin vetoavaa, vaikka en osaakaan täysin määritellä, mistä johtuu.

Youtubesta bongattua näytettä.
Tässä vielä toinen.

Mutta ei tässä vielä kaikki, kuten joskus tavattiin sanoa. Oikeasti minusta tuntuu, että kevät alkaa parin viikon päästä. Maaliskuun puolessa välissä (noin) julkaistaan nimittäin Suomessa Duffyn debyyttialbumi. Kyseessä 22-vuotias walesilaisneito, joka ehkä äkkiä ajatellen vertautuu musiikillisesti Amy Winehouseen (mutta on parempi ja ilmeisesti hieman täysipäisempi) sekä omaa kaikuja 60-luvun soulista.

Näyte 1.
Näyte2.


Niin ja Adelen levy "19" on siis saatavilla nyt. Huonomminkin rahansa voisi käyttää. Ja Lily Alleninkin kakkoslevy ilmestynee keväämmällä.

Pitäiskö meidänkin lukea?

Torstain Demarissa on juttu siitä, kuinka Tampereella puuhataan tempausta, jonka tarkoituksena on saada koko kaupunki lukemaan samaa kirjaa. Idea on (tietysti) kopioitu Ruotsista, jossa hanke on synnyttänyt spontaaneja keskusteluja kaupunkilaisten kesken. Ujot tamperelaiset eivät tavoittele aivan vastaavaa, mutta erilaisia kirjaan (Sinikka Nopolan ns. hämäläistrilogiaan) liittyviä kansankokouksia on tarkoitus teemaviikon (9-15.3.) aikana järjestää. Artikkelissa mainitaan esimerkiksi ääneenlukutapahtumat sekä kirjailijan esiintymiset erilaisissa tilaisuuksissa.

Aloin pohtia vastaavan jutun toteuttamista Turussa, koska tämäntyyppisen homman toteuttamisen ei luulisi olevan aivan ylivoimainen juttu, vaikkapa kulttuuripääkaupunkivuoden aikana/kunniaksi. Tai sitten on.

Pääsäänöisesti mieleni ei kuitenkaan askarrellut jutun toteuttamiseen liittyvien ongelmien (turkulaiset ovat tamperelaisia jähmeämpiä, kaupungin kulttuuritoimi vasta jähmeää onkin...) parissa. Sen sijaan mietin, mikä olisi se kirja, joka Turussa valittaisiin moisen hankkeen materiaaliksi? Entäpä mitkä olisivat valittavan teoksen kriteerit, pitäisikö olla paikallisväriä jne.?


Tämän idean saa vapaasti pölliä tai viedä eteenpäin. Jospa tällainen saataisiin toteutettua. Olisihan se tavallaan ihan hienoa.

Been driving 500 miles, got 500 to go

eli lyhyt johdatus siihen paljon puhuttuun kesään '08


Pointti

Viettää (jälleen) yksi ikimuistoinen kesä. Tällä kertaa tarkoittaen sitä, että käytän kolmisen viikkoa kesästä matkaamalla pitkin Eurooppaa Bruce Springsteenin keikkoja katsastaen.

Tämä haave on pyörinyt päässä jo vuosia. Nyt sattui sopiva hetki, kun E Street Band vielä kiertää ja itselläni sattuu olemaan palkallinen kesäloma.

Matkasuunnitelma ja -aika

Kesäkuun puolestavälistä heinäkuun alkupuolelle. Homma lähtee Düsseldorfista 16.6 ja päättyy Helsinkiin 11.7. Runsaan kolmen viikon aikana yhdeksässä kaupungissa kymmenen keikkaa.


Tapahtunut tähän mennessä

Kun kesän kiertueohjelma on varmistunut, olen lähinnä jaagannut lippuja. Nyt olen kahdeksalle keikalle saanut. Hakusessa on vielä Köpis ja Göteborgin eka ilta. Tänään sain hommattua Göteborgin toisen illan (triplasti jee. Siitä tullee koko sesongin paras keikka. Bändi tykkää esiintyä Ruotsissa ja yleisö on mahtavaa).

Toisekseen jännitin vähän, että minkälaista kesäloma-aikaa mulle tarjotaan. Lykkäsivät minut mukavasti kesäkuun lomaryhmään (9.6-8.7). Tosin tuossa on vielä hieman säätämistä, kun mulla ei ole ihan kuukauden lomaa.

Lisäksi pitäisi varmaan alkaa vähitellen katsella kunnon telttaa. Tarkoituksenani on matkustaa paljon teltan kanssa ja nukkua stadioneiden edustoilla. Parille keikalle olen hommannut istumapaikkaliput, joten välillä voi aina katsella kiinteää kattoa päänsä päälle. Onhan se vähän surullista, jos kesälomalta palatessa on väsyneempi kuin lähtiessä.

Ei ollut kirja

Vanha juttu, mutta aina yhtä hauska. Ei vaan voi mitään.


Suoran lähetyksen suolia (juutuub-pätkä) =)

Päivitys

Tempaisin tuohon oikealle listan keikoista, joille olen melko varmasti menossa. Listan päivämääriä tutkimalla voi huomata, että allekirjoittaneella on kesäloma kesäkuun puolesta välistä eteenpäin.

Tuohon liittyy vanha haave siitä, että otan selkään rinkan ja teltan ja lähden reissaaamaan Bruce Springsteen& The E Street Bandin perässä pitkin Eurooppaa. Tästä tulee kirjoiteltua enemmänkin kunhan kesä jossain vaiheessa lähenee. Ensimmäinen etappikin, eli teltan hankinta, on vasta suunnitteluasteella. No, liput on sentään hommattu melkein jokaiselle keikalle. Edellinen teltta jäi homehtumaan läpimärkänä kesällä 2006 Gillinghamin rautatieasemalle.

Tusina top: tammikuu 2008

Minä pidän listoista, olen aina pitänyt. Mitä turhempi lista, sen parempi. Kaikenlaiset vuosiäänestykset ovat olleet hauskoja, vaikka en itse niihin olekaan juurikaan osallistunut. Päänsisäisesti toki aina, mutta lappuja en ole jaksanut/muistanut lähetellä.

No, tästä lähtien julkaisen tusina topin kerran kuussa. Kuten tästä ensimmäisestä koevedoksesta näemme lista on varsin mielivaltaisen subjektiivinen, eikä sitä ole varsinaisesti rajoitettu mitenkään. Lähinnä listat varmaan tulevat koostumaan likimain blogini aihepiiriin kuuluvista asioista, jotka ovat minuun iskeneet kyseisen kuukauden aikana.

Ai miksi juuri top 12? Se on mukava luku.


Tusina top tammikuu 2008

1. The Solution: Will Not Be Televised (levy)
2. Tuomo: My Thing (levy)
3. Jippu: Salaisuudet joita yksinäiset huutaa unissaan (levy)
4. Sons&Daughters: This Gift (levy)
5. Kate Nash: Mariella (biisi)
6. Mac Montandon: Tom Waits - Takapihan taikuri (kirja)
7. Myytinmurtajien uudet jaksot (tv)
8. Yle Teeman Teemalauantait (tv)
9. Denis McNally: Kerouac (kirja)
10. John McGregor: Joki (levy)
11. Kate Nash: Skeleton Song (biisi)
12. John McGregor: Maa ei oo pimee (levy)

Kulttuuria

Viime aikoina on tullut tutustuttua Ylen Elävän arkistoa aarteisiin. Suosittelen lämpimästi. Paljon oikeasti merkittäviä syväluotauksia suomalaisen kulttuurin sielunmaisemaan ja hienoja esityksiä.

Ja sitten joitakin tällaisia...


Onneksi tiedämme, ettei Mikko ollut tosissaan. Eihän...?

On siis kevät...

...vaikka sitä ei välttämättä ikkunasta katsomalla huomaakaan.

Aikojen saatossa olen huomannut, että musiikinkuuntelutottumukseni ovat lopulta monella tapaa melko konservatiivisia ja tietyllä tapaa varsin urautuneita.

Esimerkiksi tiettyinä aikoina vuodesta tulee kuunneltua aina tietyntyyppistä musiikkia, enkä nyt tarkoita 24. joulukuuta kuunneltavia joululauluja vaan sitä, että loppukesä menee usein bluesin parissa, loppuvuodesta kaivan Clashin sekä Ramonesin hyllystä ja niin edelleen.

Myös jo useampana vuonna peräkkäin on tullut alkukeväästä innostuttua enemmän tai vähemmän jostain parikymppisestä Britti-tytöstä. Joss Stone, Katie Melua, Lily Allen ja Amy Winehouse esimerkiksi ovat tupsahtaneet tietoisuuteen tällä tavoin.

Runsas viikko sitten tuli erään yliopistokaverin suosituksesta etsittyä käsiinsä Kate Nashin debyyttilevy, joka onkin sen jälkeen pyörinyt soittimessa suht tiuhaan. Onhan kyseinen lätty jonkin verran epätasainen, mutta joukkoon on eksynyt useampi hämmentävän koukuttava popralli. Sitä paitsi olen aina ollut heikkona sellaiseen Lontoo-aksentin fraseeraukseen, jota Nashkin käyttää.

Alkusanat

Alussa oli...blogi.

Jos tätä blogia yrittäisi jonkinlaisen nelikentän tavoin havainnollistaa, niin siihen tulisi luultavimmin kuulumaan musiikki, muu pop-kulttuuri, kirjallisuus ja urheilu. Tällaisella pelikentällä on tarkoitus seikkailla. Jos tätä joku haluaa hahmottaa perinteisen SWOT-analyysin keinoin, niin kai sekin on mahdollista. Se jääköön kuitenkin kunkin henkilökohtaiseen harkintaan, minkä tekstin laittaa kuhunkin lokeroon.

Pääpainon uskoisin olevan tavalla tai toisella musiikissa. Sekaan tulee sitten varmaan silloin tällöin heitettyä muita juttuja. Ehkäpä myös mainitun nelikentän ulkopuolelta.