Perseelleen vol. 3

Nikkola haastoi paljastamaan oman totuuteni. Kyse on siis lauantaina päättyneen Mestiksen runkosarjan lopullisesta järjestyksestä. Näin veikkasin joskus lämpimän syksyn aikaan (suluissa sitten toteutunut järjestys):

1. Sport (KooKoo)
2. Jokipojat (Jokipojat)
3. KooKoo (LeKi)
4. D Team (Sport)
5. LeKi (D Team)
6. TuTo (TuTo)
7. Jukurit (K-Vantaa)
8. Hokki (Jukurit)
9. K-Vantaa (Hokki)
10. HeKi (SaPKo)
11. RoKi (HeKi)
12. SaPKo (RoKi)

Ei tällä osumatarkkuudella ehkä isoihin rahoihin päästäisi käsiksi kuitenkaan. 12 jengistä kaksi kohdalleen. Muut menevät suureksi osaksi sinne päin, mutta tolppia ei muistaakseni lasketa muualla kuin Änärissä. Palataan asiaan SM-liigan runkosarjan loputtua.

Perseelleen vol. 2

Ja juuri kun kaikki näytti niin hyvältä...

Pari mitalia pariin tuntiin ja Suomen maine oli melkein pelastettu. Sitten tuli SE semifinaali...

Suomen lätkäjoukkueen USA-tappio ehdittiin nopeasti leimata kaikkien aikojen katastrofiksi. No, kohtalon ivaa tai mitä, mutta sitten muutama tunti tappion jälkeen Etelä-Amerikassa on käynnissä ihan oikea katastrofi.

Mutta back to hockey. En nyt ala sen enempää analysoimaan tappiota, koska, let's face it, meikä ei kykene. Muut ehkä kykenevät. Turpiin tuli, selkäranka naksahti kahdessa nollassa hajalle. Miksi? Se on sitten toinen juttu, jota viisaammat varmasti pohtivat pitkään ja hartaasti.

Mutta fakta on se, että vaikka Kipper olisi tuossa pelissä päästänyt vaan yhden maalin, Suomi olisi silti hävinnyt. Sen pari-kolme minuuttia mitä Suomi alussa kontrolloi kiekkoa, Jenkit hallitsi suvereenisti maalintekosektoria oman maalin edessä. Jenkkipakit olivat nopeampia ja vahvempia kuin Suomen hyökkääjät. Sama juttu kuin ottelun viimeisen 40 minuutin aikana. Jenkit tekivät tarvittavan, pitivät omasta maalistaan huolta. Ei sinne ollut Suomella mitään asiaa, eikä olisi ollut koko pelissä, vaikka numerot olisi olleet 20 minuutin jälkeen 0-0. Hyökkääjillä ei ollut Jenkkien maalille mitään jakoa ja pakit kusivat oman molarin muroihin.

Ilokseni olen huomannut, että yllättävän vähän tämä on nyt suomalaisessa mediassa homma on kaadettu Kipperin niskaan. Koska se on täysin kestämätön näkökanta. Onneksi Jukka Jalonen veti oikean johtopäätöksen. Kipper ei ole koskaan pelannut kahta huonoa peliä peräkkäin, joten se osasto on kunnossa. Pronssipelin alkuun mennessä joukkueessa pitää kyllä muuten tapahtua paljon, jos mitalista halutaan pelata tosissaan.

Suomalaisessa mediassa on kautta aikain ollut tapana löytää yksi likasanko, jonka päälle kaiken voi kaataa. Tällä kertaa se on vaihdellut. Jotkut ovat toki ristiinnaulinneet Kipperin, mm. Antero Mertaranta teki sen selostuksessaan epäsuorasti. Mutta hei, pakit eivät kyllä auttaneet yhtään. Kun Bäckström vaihdettiin maaliin, pelaamisessa ei muuttunut mikään. Sitten peli olikin jo 6-0 ja Jenkit kohteliaasti jäädyttivät numerot.

Päävalmentaja kantaa vastuun viimekädessä. Aika monet ovat vierittäneet myös Jalosen piikkiin tappion niin meillä kuin muualla. Joo, Suomen pelinjohto Jalosen johdolla jäätyi täysin ja joukkue siinä samalla tai toisin päin. Mutta toisaalta what can you do? No, siellä toisessa aitiossa asiat on tehty koko kisojen ajan vähän eri tavalla.

Pentti Peruspenkkiurheilija saattaa pitää Suomen semifinaalitappiota kauheana. Mutta isommassa kuvassa tappio kertoo paljon enemmän kotimaisen lätkän tilasta. Muut ovat menneet lujaa meistä ohi. Seuraava sukupolvi on nykyistä huonompi. Edes melko varmoja kortteja tulevaisuuden huipuiksi Suomessa on vain vähän. Sami Vatanen melko varmasti, Mikael Granlund luultavasti ja siinä ne taisivat ollakin. Henkilökohtaiset taidot eivät vain oikein millään mittarilla riitä vertailuissa maailman huippuihin. Se onkin sitten kokonaan toinen tarina, miksi näin on.

Suuren tappion hetkellä oltiin kovasti sitäkin mieltä varmaan useammassakin, varmuudella yhdessä, kisastudiossa, ettei pronssi pelastaisi mitään. Paskapuhetta. Jos se pronssi tulisi, niin aika paljon annettaisiin anteeksi keskiverron sporttijännärin kirjoissa. Kuka ennen kisoja rehellisesti uskoi Suomen pelaavan mitaleista? En minä ainakaan.

Se on sitten pitkälti kenttäpelaajista kiinni, tuleeko se pronssi. Kipper päästää korkeintaan kaksi, todennäköisesti vähemmän.

P.S. Tsekatkaa videotuomareita. Siellä on paljon asiaa. Aloittakaa vaikka tästä.

Perseelleen

Olympialaiset Vancouverissa jatkuvat edelleen, mutta eiköhän tässä voi vähitellen kisoista alkaa tehdä yhteenvetoa. Hienot ja jännittävät kisat, jos sattuu olemaan sini-valkoiset lasit hukassa.

Lapinlahden linnut aikanaan tekivät kappaleen Perse. Kuvaa melko hyvin Suomen joukkuetta. Perse, perse, perse, kuten laulussa todetaan. Perseelleenhän nämä kisat ovat menneet, kuten tiedämme. On simahdettu, romahdettu, osallistuttu amputoitujen sarjaan, petytty ja valutettu elämää hukkaan. Ehkä luistelijat olisivat tarvinneet varaluistimien varaluistimet. No, joskus voitetaan ja joskus hävitään. Suomalaiset ovat ennen muuta osallistuneet.

Lienee viisaampien tahojen aika tehdä yhteenvetoa kisojen jälkeen. Kaik on mänt joka tapauksessa. Olen aina sanonut, että jos pystyy tekemään kauden parhaan suorituksensa tärkeimmässä kisassa, se on ihan hyvä suoritus. Sillä saa ainakin omassa katsannossani puhtaat paperit. Jälleen kerran kuitenkin valtaosa suomalaisista... no joo.

Ehkä sen psykologin olisi voinut kisoihin lennättää. Mentaalivalmennus olisi taas arvossaan.

Kisojen edetessä mediassa on tapahtunut jonkinlainen suhtautumistavan muutos. Ehkäpä turpiin saanut urheilukansa kaipaa positiivisia uutisia, joten niitä kansalle annetaan. Ja sitä paitsi pitäähän olla kiltisti, kun presidentti käskee.

Tai ehkä kisojen jälkeen huomataan, että kaikki on mennyt ihan odotetusti tai jopa tosi hyvin. Harmillinen painovirhe ennen kisoja vaan nostatti odotukset ylisuuriksi. Kisatavoitteesta (12 mitalia) kun jäi se viiva siitä ykkösen ja kakkosen välistä pois.

Mainos: Kuuntele hyvää musiikkia

Nyt sitä on tarjolla.

Punkrock-orkesteri I Walk the Linen järjestyksessään neljäs pitkäsoitannainen Language of the Lost pläjähtää levykauppojen ja automarkettien hyllyille huomenna keskiviikkona. Tämän viikon ajan levyä saa kuunnella myös Rumban nettisivuilla (ei blogi, vaikka niin väittävätkin).

Laatutietoiset kuluttajat toki marssivat läheiseen levykauppaan, jota pitää se musiikista jotain tietävä janari joka tekee jatkuvaa tappiota, kun ala ei vaan kannata.

I Walk the Line lähtee myös kattavalle kevätkiertueelle. Check your local times.

Levyarvostelu: Johnny Cash - American VI Ain't No Grave

Ei mitään uutta...


...mutta ketä haittaa?

Joku voisi väittää 2003 kuolleen Johnny Cashin kuudenteen osaan venynyttä American Recordings -sarjaa tuottaja Rick Rubinin ja Johnnyn perikunnan pahemman luokan ryöstökalastukseksi ja haudan kuppaamiseksi.

Mutta se tuskin Cash-faneja haittaa. Ei ainakaan minua. Mitään uutta Ain't No Grave-otsakkeen alla julkaistut vedot eivät tarjoa tuttuun kaavaan, jota Cash elämänsä viimeisen vajaan vuosikymmenen ajan yhdessä Rubinin kanssa toteutti. Mutta kun Johnny Cashin American-sarjasta on kyse, kukaan tuskin uusia polkuja odottaakaan. Kaikki tietänevät mitä on tulossa ja diggaavat tai sitten eivät.

American Recordings -sarjan jälki pysyy hämmästyttävän tasalaatuisena, vaikka varsinaisia American-levyjä on ehditty julkaista jo kuusi osaa ja viiden levyn Unearthed-boksi päälle. Siinä ehkä yksi merkittävistä eroista Cashin ja Vesku Loirin välillä. Viimeksi mainitun myöhäiskauden Lappi-trilogia alkoi maistua talkkunalta siinä kuudennen biisin kohdalla.

Tarjolla on kymmenen huolella valittua esitystä Amerikan laulukirjan lehdiltä muutaman vuosikymmenen aikajaksolta. Hurtin kaltaisia tajunnanräjäyttäviä Pommeja tämänkertaiseen kattaukseen ei ole mahtunut, mutta jälleen kerran Cash vetää biisit vastustamattomasti omiin nimiinsä.

Sitä paitsi pakkohan Johnny Cashia on uskoa, kun hän laulaa:
Don't look so sad, I know it's over But life goes on and this old world will keep on a-turnin' Let's just be glad we had some time to spend together


5/5

Parhaat palat:

Ain't No Grave
For The Good Times
Last Night I Had The Strangest Dream

Kaikkien aikojen festarikesä vol. tuhat

Ihan kohta se tulee.

Kesähän on ihan tuossa nurkan takana. Todennäköisesti jo ennen lumien sulamista alkaa jokavuotinen kirjoittelu siitä, kuinka edessä oleva festarikesä on "kaikkien aikojen festarikesä". Siis kovempi, parempi ja laajempi kuin mikään kesä koskaan missään ikinä.

Näinhän se menee, ainakin jos kovuutta mitataan määrällä. Suomi alkaa hiljalleen irrottautua keikkatarjonnan puolesta kekkosslovakialaisesta maailmankuvasta, jossa kansalle ei juuri viihdykettä ollut tarjolla. 2000-luvulla myös ison maailman starat ovat karttapalloltaan löytäneet pohjoisen valtion nimeltä Finland. Nykyään katajaiselle kansalle onkin sirkushuvia tarjolla kalenterin täydeltä ja elämysbisnes on kova sana, vaikka taloustieteilijät kilpaa jostain taantumasta puhuvatkin.

Visioita kesäfestareiden suhteen tuntuu riittävän, ainakin tapahtumakirjosta päätellen. Jossain vaiheessa lienee kuitenkin kansalaisten maksukyvylle tulee rajat vastaan. Tarjontaa ja kilpailua alalla riittää. Ja lippujen hinnatkin kohoavat hiljalleen. Heikoimmat lenkit luultavasti putoavat pelistä jossain vaiheessa, kun tarjonta ylittää kysynnän ja/tai kansan maksukyvyn.

Lopuksi tarjoamme viikon vetovihjeinä: Them Crooked Vulturesin Ruisrock-kerroin laskee päivä päivältä. Tämä tuntematon uusi bändi soittaa Roskildessa viikkoa ennen kansanpuiston mökäjuhlaa. Kai viikossa Tanskasta Turkuun ajelee vaikka pikkupakulla. Pearl Jam on myös mantereella tuohon aikaan, mutta Ruisrock-viikonloppu on orkesterin osalta sunnuntaita lukuun ottamatta kiinni. Lauantaina bändi soittaa Portugalissa. Teoriassa ehtisivät kyllä sunnuntai-illaksi Suomeen hyvinkin, mutta ei olisi kaikkein kustannustehokkain ratkaisu. No parin viikon sisällä olemme varmaan viisaampia tämän(kin) suhteen.

P.S. Briteissä on muuten viime vuosina järjestetty melko kivat kinkerit, jossa kuulemma fasiliteetit ja logistiikka pelaa ja musiikkikin on ihan kuunneltavaa. Eikä ensi kesänkään line-up huonolta näytä. Viime kesän bileistä on kuulemma tarjolla myöhemmin tänä vuonna jonkun sortin kuvatallennettakin. Täyspitkiä keikkoja siis, eikä pelkästään kolmen biisin näytteitä. Odotellaan.

Mainos: Tehty Turussa

Alkuvuoden kovin siirtouutinen

Jotkut ovat puhuneet Jonatan Johanssonin siirtymisestä TPS:n paitaan kovana juttuna. Onhan se, mutta kevään kovimmasta Kaappauksesta vastaa Yle.

Taannoisen tutkimuksen mukaan Ylen uutiset ovat maan luotetuimmat. Myös blogosfäärissä yhtiöllä menee lujaa, sillä nyt Ylen sivuille on ilmestynyt Made In Turku -blogi, joka julistaa Varsinaisen Suomen ilosanomaa. Ainakin me Heidekenillä syntyneet odotamme, että valistustyö kantaisi hedelmää myös Piikkiön (aka Siperian) tuolla puolen.

Nikkolahan on tuttu blogosfääristä jo ennestään. Onneksi nettimaailmassa voi kirjoittaa useampaan paikkaan. Vielä kun lätkän pelaaminenkin olisi mahdollista useammassa joukkueessa (lähes) samanaikaisesti. Alivaltiosihteerin sketsissähän tämä takavuosina onnistui Selänteen Teemulta.

Made In Turkuun tästä. Jatkossa löytyy myös sivupalkista.

Salaisuuksista Suurin

Kenellä sytyttää?

Vuoden toiseksi odotetuin sporttikarnevaali alkaa muutaman päivän päästä Vancouverissa. Raportit kisakaupungin liepeiltä kertovat, että pöhinä alkaa olla kohdallaan.

Vaikka suomalaiset toisinaan väittävätkin olevansa lätkähulluja, kanadalaiset niitä lätkähulluja ovat. Suomalaiset ovat vaan menestyshulluja (ihminen haluaa saada sitä, mitä sillä ei ole). Kanukkien lätkäperinteet huomioon ottaen ei liene yllätys kenet kansa tahtoo olympiatulen sytyttäjäksi.

Kansaa ei tosin kuunnella. Mielenkiintoista siis nähdä, mihin tulokseen arvovaltainen raati, joka olympiatulen sytyttäjän valitsee, on tullut. Kanada on kaksi kertaa aiemmin isännöinyt olympialaisia. Sekä kesä- että talvikisoja kerran (Montreal 1976 ja Calgary 1988). Aiempina kertoina kanadalaiset ovat valinneet sytyttäjiksi teinejä, joilla ei juuri ole urheilutaustaa.

Olympiatulen sytyttämiseen liittyy suuria tunteita, ainakin ideologisella tasolla. Mutta on se ainakin minusta jostain syystä aina sykähdyttävä hetki. Varsinkin jos sytyttäjä sattuu olemaan joku sellainen ikoninen hahmo, johon itselläkin liittyy jotain tunteita. Atlanta 1996 never forget. Kanadan rajanaapuri on tosin aina osannut tuon show'n järjestämisen.



Toisinaan aina eri medioissa heitellään ajatusleikkiä, jos Suomi joskus pystyisi järjestämään talvikisat yhteistyössä esimerkiksi Ruotsin kanssa. Kesäkisoista eivät taida enää 2000-luvulla uneksia kuin rohkeimmat. Kukahan mahtaisi olla se talviurheilusankari, joka niiden kisojen tulen sytyttäisi? Viime aikoina kun näiden aikamme talviurheilun suurten sankarien kurssi on ollut kevyesti laskeva. Uusille sankareille olisi siis siinäkin mielessä tilausta.

Mutta ennen kuin kisat saadaan Suomeen, ne ovat Kanadassa. Pian se onneksi selviää, onko sytyttäjä Gretzky vai joku muu? Lähetys avajaisista alkaakin kivasti 03.45 perjantain ja lauantain välisenä yönä. Niiden jälkeen voidaankin aloittaa odottamaan lätkäfinaalia Kanada-Venäjä.

Mainos: Holvin kätköistä

Mene suoraan holviin kulkematta lähtöruudun kautta.

Cream, Stevie Ray Vaughan, Bob Marley, Dire Straits, Bob Dylan, Neil Young, Pink Floyd, Bruce Springsteen, AC/DC, Van Morrison, Derek&The Dominos...

Kaikki edellä mainitut ovat osa musiikkikaanonia? Oikein. Kaikkien näiden (ja monien muiden) artistien livekeikkoja löytää Wolfgan's Vaultista? Oikein.

Wolfganin holvin idea on kovin yksinkertainen. Sieltä löytyy keikkoja menneiltä ajoilta (pääasiassa 60-80-luvuilta) ja niitä saa vapaasti kuunnella ja ihan ilmaiseksi. Koska kaikkihan tässä maailmassa pitää nykyään saada ilmaiseksi.

Kaikki keikat eivät ole kokonaisia, mutta kannattaa silti tsekata. Joukossa on sellaisia vetoja, joita ei välttämättä edes netin syövereistä joka paikasta löydä. Sivustolta löytää myös kaikenmoista muuta kivaa.

Holviin.