Kaukalo voittajia täynnä

Tämän jälkeen mikään ei tunnu miltään.

Muutama tunti sitten päättynyt kiekkofinaali Vancouverissa tarjosi mukavaa pöhinää, kun oikea mies tuli ja ratkaisi oikealla hetkellä.



Koko peli näennäisesti varjojen mailla. Älytön määrä duunia kuitenkin pelin kuluessa. Siinä jälleen yksi Suuren Pelaajan merkki. Crosby pelasi koko turnauksen voitosta, ei omista pisteistä. Draama nyt sattui olemaan kirjoitettu niin, että oikeat pelaajat usein nousevat sankareiksi. Se toki johtuu siitä, että isoilla pelaajilla pää kestää isoilla hetkillä.

Jenkeissä tarinalle oli varmasti kirjoitettu erilainen loppu. 30 vuotta Lake Placidista ja vajaa kuukausi Brian Burken pojan kuolemasta. Molemmin päin draama olisi ollut huikea ja toinen upeista joukkueista olisi hävinnyt.

Seuraavaksi voidaankin jäädä odottamaan kesän isoa tapahtumaa eli futiksen MM-kisoja. Kiekon vieroitusoireitakaan ei tarvitse jäädä potemaan, kun kotimaassa kiekko putoaa jäähän jo tiistaina niin SM-liigassa kuin Mestiksessäkin. Jää siellä kyllä on, mutta miksei se näytä samalta kuin televisiossa.

Perseelleen vol. 2

Ja juuri kun kaikki näytti niin hyvältä...

Pari mitalia pariin tuntiin ja Suomen maine oli melkein pelastettu. Sitten tuli SE semifinaali...

Suomen lätkäjoukkueen USA-tappio ehdittiin nopeasti leimata kaikkien aikojen katastrofiksi. No, kohtalon ivaa tai mitä, mutta sitten muutama tunti tappion jälkeen Etelä-Amerikassa on käynnissä ihan oikea katastrofi.

Mutta back to hockey. En nyt ala sen enempää analysoimaan tappiota, koska, let's face it, meikä ei kykene. Muut ehkä kykenevät. Turpiin tuli, selkäranka naksahti kahdessa nollassa hajalle. Miksi? Se on sitten toinen juttu, jota viisaammat varmasti pohtivat pitkään ja hartaasti.

Mutta fakta on se, että vaikka Kipper olisi tuossa pelissä päästänyt vaan yhden maalin, Suomi olisi silti hävinnyt. Sen pari-kolme minuuttia mitä Suomi alussa kontrolloi kiekkoa, Jenkit hallitsi suvereenisti maalintekosektoria oman maalin edessä. Jenkkipakit olivat nopeampia ja vahvempia kuin Suomen hyökkääjät. Sama juttu kuin ottelun viimeisen 40 minuutin aikana. Jenkit tekivät tarvittavan, pitivät omasta maalistaan huolta. Ei sinne ollut Suomella mitään asiaa, eikä olisi ollut koko pelissä, vaikka numerot olisi olleet 20 minuutin jälkeen 0-0. Hyökkääjillä ei ollut Jenkkien maalille mitään jakoa ja pakit kusivat oman molarin muroihin.

Ilokseni olen huomannut, että yllättävän vähän tämä on nyt suomalaisessa mediassa homma on kaadettu Kipperin niskaan. Koska se on täysin kestämätön näkökanta. Onneksi Jukka Jalonen veti oikean johtopäätöksen. Kipper ei ole koskaan pelannut kahta huonoa peliä peräkkäin, joten se osasto on kunnossa. Pronssipelin alkuun mennessä joukkueessa pitää kyllä muuten tapahtua paljon, jos mitalista halutaan pelata tosissaan.

Suomalaisessa mediassa on kautta aikain ollut tapana löytää yksi likasanko, jonka päälle kaiken voi kaataa. Tällä kertaa se on vaihdellut. Jotkut ovat toki ristiinnaulinneet Kipperin, mm. Antero Mertaranta teki sen selostuksessaan epäsuorasti. Mutta hei, pakit eivät kyllä auttaneet yhtään. Kun Bäckström vaihdettiin maaliin, pelaamisessa ei muuttunut mikään. Sitten peli olikin jo 6-0 ja Jenkit kohteliaasti jäädyttivät numerot.

Päävalmentaja kantaa vastuun viimekädessä. Aika monet ovat vierittäneet myös Jalosen piikkiin tappion niin meillä kuin muualla. Joo, Suomen pelinjohto Jalosen johdolla jäätyi täysin ja joukkue siinä samalla tai toisin päin. Mutta toisaalta what can you do? No, siellä toisessa aitiossa asiat on tehty koko kisojen ajan vähän eri tavalla.

Pentti Peruspenkkiurheilija saattaa pitää Suomen semifinaalitappiota kauheana. Mutta isommassa kuvassa tappio kertoo paljon enemmän kotimaisen lätkän tilasta. Muut ovat menneet lujaa meistä ohi. Seuraava sukupolvi on nykyistä huonompi. Edes melko varmoja kortteja tulevaisuuden huipuiksi Suomessa on vain vähän. Sami Vatanen melko varmasti, Mikael Granlund luultavasti ja siinä ne taisivat ollakin. Henkilökohtaiset taidot eivät vain oikein millään mittarilla riitä vertailuissa maailman huippuihin. Se onkin sitten kokonaan toinen tarina, miksi näin on.

Suuren tappion hetkellä oltiin kovasti sitäkin mieltä varmaan useammassakin, varmuudella yhdessä, kisastudiossa, ettei pronssi pelastaisi mitään. Paskapuhetta. Jos se pronssi tulisi, niin aika paljon annettaisiin anteeksi keskiverron sporttijännärin kirjoissa. Kuka ennen kisoja rehellisesti uskoi Suomen pelaavan mitaleista? En minä ainakaan.

Se on sitten pitkälti kenttäpelaajista kiinni, tuleeko se pronssi. Kipper päästää korkeintaan kaksi, todennäköisesti vähemmän.

P.S. Tsekatkaa videotuomareita. Siellä on paljon asiaa. Aloittakaa vaikka tästä.

Perseelleen

Olympialaiset Vancouverissa jatkuvat edelleen, mutta eiköhän tässä voi vähitellen kisoista alkaa tehdä yhteenvetoa. Hienot ja jännittävät kisat, jos sattuu olemaan sini-valkoiset lasit hukassa.

Lapinlahden linnut aikanaan tekivät kappaleen Perse. Kuvaa melko hyvin Suomen joukkuetta. Perse, perse, perse, kuten laulussa todetaan. Perseelleenhän nämä kisat ovat menneet, kuten tiedämme. On simahdettu, romahdettu, osallistuttu amputoitujen sarjaan, petytty ja valutettu elämää hukkaan. Ehkä luistelijat olisivat tarvinneet varaluistimien varaluistimet. No, joskus voitetaan ja joskus hävitään. Suomalaiset ovat ennen muuta osallistuneet.

Lienee viisaampien tahojen aika tehdä yhteenvetoa kisojen jälkeen. Kaik on mänt joka tapauksessa. Olen aina sanonut, että jos pystyy tekemään kauden parhaan suorituksensa tärkeimmässä kisassa, se on ihan hyvä suoritus. Sillä saa ainakin omassa katsannossani puhtaat paperit. Jälleen kerran kuitenkin valtaosa suomalaisista... no joo.

Ehkä sen psykologin olisi voinut kisoihin lennättää. Mentaalivalmennus olisi taas arvossaan.

Kisojen edetessä mediassa on tapahtunut jonkinlainen suhtautumistavan muutos. Ehkäpä turpiin saanut urheilukansa kaipaa positiivisia uutisia, joten niitä kansalle annetaan. Ja sitä paitsi pitäähän olla kiltisti, kun presidentti käskee.

Tai ehkä kisojen jälkeen huomataan, että kaikki on mennyt ihan odotetusti tai jopa tosi hyvin. Harmillinen painovirhe ennen kisoja vaan nostatti odotukset ylisuuriksi. Kisatavoitteesta (12 mitalia) kun jäi se viiva siitä ykkösen ja kakkosen välistä pois.

Salaisuuksista Suurin

Kenellä sytyttää?

Vuoden toiseksi odotetuin sporttikarnevaali alkaa muutaman päivän päästä Vancouverissa. Raportit kisakaupungin liepeiltä kertovat, että pöhinä alkaa olla kohdallaan.

Vaikka suomalaiset toisinaan väittävätkin olevansa lätkähulluja, kanadalaiset niitä lätkähulluja ovat. Suomalaiset ovat vaan menestyshulluja (ihminen haluaa saada sitä, mitä sillä ei ole). Kanukkien lätkäperinteet huomioon ottaen ei liene yllätys kenet kansa tahtoo olympiatulen sytyttäjäksi.

Kansaa ei tosin kuunnella. Mielenkiintoista siis nähdä, mihin tulokseen arvovaltainen raati, joka olympiatulen sytyttäjän valitsee, on tullut. Kanada on kaksi kertaa aiemmin isännöinyt olympialaisia. Sekä kesä- että talvikisoja kerran (Montreal 1976 ja Calgary 1988). Aiempina kertoina kanadalaiset ovat valinneet sytyttäjiksi teinejä, joilla ei juuri ole urheilutaustaa.

Olympiatulen sytyttämiseen liittyy suuria tunteita, ainakin ideologisella tasolla. Mutta on se ainakin minusta jostain syystä aina sykähdyttävä hetki. Varsinkin jos sytyttäjä sattuu olemaan joku sellainen ikoninen hahmo, johon itselläkin liittyy jotain tunteita. Atlanta 1996 never forget. Kanadan rajanaapuri on tosin aina osannut tuon show'n järjestämisen.



Toisinaan aina eri medioissa heitellään ajatusleikkiä, jos Suomi joskus pystyisi järjestämään talvikisat yhteistyössä esimerkiksi Ruotsin kanssa. Kesäkisoista eivät taida enää 2000-luvulla uneksia kuin rohkeimmat. Kukahan mahtaisi olla se talviurheilusankari, joka niiden kisojen tulen sytyttäisi? Viime aikoina kun näiden aikamme talviurheilun suurten sankarien kurssi on ollut kevyesti laskeva. Uusille sankareille olisi siis siinäkin mielessä tilausta.

Mutta ennen kuin kisat saadaan Suomeen, ne ovat Kanadassa. Pian se onneksi selviää, onko sytyttäjä Gretzky vai joku muu? Lähetys avajaisista alkaakin kivasti 03.45 perjantain ja lauantain välisenä yönä. Niiden jälkeen voidaankin aloittaa odottamaan lätkäfinaalia Kanada-Venäjä.

Jalosen jengi

Turha koittaa, Kanada voittaa...

Valtakunnan kovin puheenaihe on tänään ollut Leijonien Vancouverin miehistö. Aika odotettua kamaa lopulta. Keskustelua olisi syntynyt olisivatpa Jukka Jalosen valinnat olleet minkälaisia tahansa. Itse olisin valinnut suht samalla tavalla. Maalivahdit menivät oikein. Nummelinin Petu olisi kyllä kuulunut koneeseen Niskalan paikalle. Nyt pakistossa Timonen ja Salo tulevat vetämään niin paljon kuin suinkin jaksavat.

Hyökkääjistä en voi ymmärtää Ville Peltosen valintaa. Kokenut? Joo. Henkisesti vahva? Joo. Menossa heikohko kausi? Joo. Tuo lisäarvoa joukkueen pelaamiseen? Ei tuo.

Peltosen rooli tullee olemaan kolmos-nelosketjun pelaaja, koska ylempiin ketjuihin ei ole nykykunnossa Leijonissa asiaa. Käytännössä pitäisi jaksaa pelata nolla-nollaa huippumaiden parhaita vastaan. Villelle saattaa tulla siinä puuhassa nuha. Rouhija-ketjuihin olisi ollut riittävästi äijiä tarjolla vaikka Peltosen tilalle olisi otettu Jussi Jokinen.

Ihan kauheasti valinnoista ei silti kannata ehkä kuitenkaan veivata. Kaikkihan odottavat finaalia Kanada-Venäjä (28. helmikuuta). Muut maat pelaavat sitten muista sijoista. Jenkit saattaa olla yllättävän kova, samoin Ruotsi. Tshekkiin en usko, kun eivät tajunneet ottaa jengiinsä edes Allu Salakia. Suomi sitten on jossain näiden maiden välissä.

Olympialaisten alkuun on vajaa 1,5 kuukautta. Niitä odotellessa kannattaa panostaa nuorten MM-kisoihin. Toki jo alussa kursiivilla todettu pätee näihinkin kisoihin.