Paskaa lapsille?

Tämän vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen kuulemma päättyy runsaan vuoden päästä. Senpä takia erityyppisiä "vuosikymmenen valiot" -listoja rakennellaan vielä tavallistakin innokkaammin ja vielä normaaliakin innostuneempina. Vaikka vuosikymmentä on yli kymmenesosa vielä jäljellä maailman musiikkilehdistö on jo julkaissut useampia 2000-luvun parhaat levyt/biisit/artistit/? -tyyppisiä järjestyksiä.

Ilkka Mattila teki HS:n sivuilla omia johtopäätöksiään otsakkeella Huono popvuosikymmen. Netti kuulemma tekee musiikin saamisen liian helpoksi. Myös muita ongelmia tai "ongelmia" Mattila nostaa esiin.

Suhtaudun itse vanhanaikaisen romanttisesti musiikkiin. Rakastan fyysistä levyä enkä ole kuin absoluuttisen pakon edessä valmis siihen, ettei musiikkia enää olisi kuin bittiavaruudessa. Kuitenkaan en näe nettiä musiikkia tuhoavana piruna. Päinvastoin.

Netti tekee musiikkiin tutustumisen helpoksi. Nykynuoriso on jo lähtökohtaisesti melko lyhytjännitteistä ja aika ylipäätään ei kannusta kovin pitkäaikaiseen pohdintaan tai odotteluun. Musiikkiin paneutuvat ihmiset kyllä antavat musiikille sen tarvitseman ajan. Itse olen netin kautta löytänyt valtavasti sellaista musiikkia, joka olisi varmastikin jäänyt muuten huomiotta. Olen myös innostunut suunnattomasti monistakin uusista bändeistä.

Mattila kirjoittaa: "Musiikkiteollisuus on maailmantalouden meressä säälittävän pieni pisara, mutta niinpä vain siitäkin otetaan kaikki irti, kun tarpeeksi monet uskovat, että vain tuloksella on väliä. Nuorethan kyllästyvät uuteen artistiin ensimmäisen levyn jälkeen, ja vanhemmat haluavat taas kuunnella vuodesta toiseen 30–40 vuotta sitten tehtyjä suosikkejaan.

Olemme siis saaneet paljon uusia artisteja, joista useimmat ovat jo lopettaneet ennen kuin saimme tietää, olisiko niistä tullut parempia. Ja lisäksi paljon Beatlesin ja Neil Youngin levyjä."

Tähän pätee sama minkä edellä esitin. Musiikki löytää reittinsä siitä kiinnostuneen kuluttajan luokse. Jos musiikki on riittävän hyvää, jää se elämään kertakäyttöhypen jälkeenkin. Mitä menneiden vuosikymmenten suosikkeihin tulee niin henkilökohtaisesti en esimerkiksi näe kovin surullisena asiana sitä, että Bruce Springsteen julkaisee levyjä tiuhempaan kuin koskaan, Bob Dylan elää taiteellisesti yhtä vahvaa luomisen kautta kuin 60-luvulla tai että Neil Young sai noin 30 vuoden kypsyttelyn jälkeen julkaistua ensimmäisen osan Archives-sarjaa.

Mattilan kirjoituksessa on rivien välissä toki hyviä pointtejakin, mutta itse en näkisi heti runsaan vuoden päästä päättyvää vuosikymmentä musiikillisesti huonona. Olisin enemmänkin huolissani esimerkiksi siitä, että radio tuntuu hakevan paikkaansa internet-aikakaudella tai siitä miksi edelleen vain promillejen tuhannesosa hyvästä musiikista pääsee mainstream-tietoisuuteen.

Huomautettakoon kauniiksi lopuksi, että kuluvan vuosikymmenen musiikkiin sopii perehtyä vaikkapa tänä iltana Tavastialla. Rokkiklupin lauteilla folk-punkin ykkösketjua Frank Turnerin ja Jaakko&Jayn muodossa. Ilkka Mattila ja muut epäilijät ovat sydämellisesti tervetulleita.