keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Kauneus satuttaa

Jotkut biisit vaan on sellasia...

Tarkoitan siis sellaisia kappaleita, jotka irrtottavat täysin todellisuudesta ja nykyhetkestä, kun ne kuulee. Sellaisia kuin SMG:n Emmylou. Biisejä, jotka ovat niin kauniita, että sieluun sattuu aina ne kuullessaan. Toisaalta ne ovat vaarallisia, kun menevät ja aiheuttavat välittömän pakokauhun. Eikä esimerkiksi ruuhkabussista pääse välttämättä kovin äkkiä pakoon maailmaa, eikä ainakaan sinne minne haluaisi.

Jostain syystä vaan sekoitan tuon alun muutaman tahdin verran aina Takarivin pojille -kappaleeseen. Ei ne edes ole niin samanlaisia biisejä. Hyviä kylläkin.

SMG on muuten keikalla Turussa ensi viikolla. Kiihkeästi odotan tuota, vaikka eivät kuitenkaan Emmylouta soita. Ehkä sittenkin parempi niin. Lautturin kuuleminen PMMP:n keikalla on ihan riittävän kova pala.





Ei kommentteja: